Teemu Korjuslommi

tanssija

Teemu on valmistunut tanssijaksi Tukholman Balettakademiestä ja jatkokouluttautunut kursseilla ympäri maailmaa. Teemu on tanssin alalla erittäin monipuolinen, lajit ovat tuttuja baletista breakiin. Hän on esiintynyt tanssiesityksissä, musikaaleissa ja mainoksissa sekä toiminut tanssinopettajana Tukholmassa ja ympäri Suomea vuodesta 2000 lähtien. Steppiin hän tutustui vuonna 1994 ja se on laji, jolla hän alkoi tanssinopetusuransa.

 

Tanssijana hän on ollut Ruotsissa lastentanssiesityksissä, nykytanssiesityksissä ja showpuolella Grammis Galassa. Suomessa hän on ollut Wasa Teaterin Sugar-musikaalissa, UIT:n Saturday Night Fever -musikaalissa, sekä esiintynyt StepUp Dancers -ryhmässä. Will Funk For Food -ryhmänsä kanssa hän toi lockingin Suomen tietoisuuteen Talent Suomi ja Pakko Tanssia tv-ohjelmissa.

 

Koreografioita Teemu on tehnyt mm. Unga Teaternin Koirien Kalevalaan, Will Funk For Food -lockingryhmälle ja Hip H’operaan Kansallisoopperan suurelle lavalle.

Rooleissa

Näytelmä Rooli Ensi-ilta
Sugar – Piukat paikat Spats Palazzo 10.9.2015