Alasivun pääkuva

Lehdistöarvostelut – Euroopan taivaan alla

”Riemastuttavan röyhkeä esitys tekee innostuksen määrässä Tampereen ennätyksen…

Andrein vaellus Romanian perukoilta suurkaupunkien kautta Suomeen onkin tiukkaa mustan huumorin tykitystä, jossa hyvälle maulle annetaan kyytiä. Ruumiita tulee, kansalliset stereotypiat vedetään äärimmilleen, ja hauskaa piisaa…

Mikko Kanninen työryhmineen on tarttunut näytelmään sellaisella innostuksella ja mielikuvituksella, että vastaavaa tuskin Tampereella tänä syksynä nähdään. Esitys vie tekstin räväkän asenteen kolmanteen potenssiin…

Euroopan taivaan alla todistaa mainiosti, että ajankohtaisia asioita ei tarvitse aina käsitellä ankean realistisesti. Koomisella kärjistyksellään se heittää ilmaan kysymyksiä, joihin vastaaminen jää katsojan tehtäväksi.”

AAMULEHTI, Jussi Suvanto

 

”…Euroopan taivaan alla osoittaa, että myös asiaviihde voi olla hauskaa. Komedia […] saa niin hulvattoman tulkinnan, ettei sellaista ole aikoihin nähty.”

POHJALAINEN, Katariina Fleming

 

”Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämöllä naurattaa niin että hävettää. Hillittömän hauska satiiri maahanmuutosta…

Mikko Kannisen ohjaamassa mehukkaassa satiirissa kohtaukset soljuvat katkeamattomana filminauhana, eikä katsomossa aika tule pitkäksi. Välillä sitä nauraa sydämen kyllyydestä, välillä häpeillen. Näytelmä ei saarnaa eikä synkistele…

Tässäpä oiva näytelmä, jota voi lähteä katsomaan yhdessä teinien kanssa.”

YLÖJÄRVEN UUTISET, Päivi Kuokkanen

”Euroopan taivaan alla on ajankohtainen, herättävä ja nauruhermoja kutitteleva kokonaisuus… Euroopan taivaan alla on hengästyttävän hienosti toteutettu.”

HÄMEENKYRÖN SANOMAT, Niina Broman

 

”Ryhmäteatterin vuonna 2010 kantaesittämä teos, joka Mikko Kannisen ohjaamana siirtyy sujuvasti Tampereelle.”

MAAILMAN KUVALEHTI KUMPPANI, Ilkka Lehdonmäki

 

”Tampereen Teatterin Euroopan taivaan alla tarjoaa roisia huumoria, EU-tietoa ja erinomaista näyttelijäntyötä.”

SEURA, Sanna-Kaisa Hongisto