Alasivun pääkuva

Lehdistöarvostelut – Hamlet

”Näyttelijän magia nappaa otteeseensa Hamletissa – – Hienoa. Hienoa. Hienoa. Ei mitään ylimääräistä. Selvä visio. Tarpeeton on hakattu pois. Näyttelijä tekee magiaansa. Ottaa alussa otteeseensa, eikä päästä pois. – – On harvinaista, että joku saa yleisön näin oikeasti kuuntelemaan, seuraamaan ja jännittämään ja vielä monitulkintaista runoa. He saavat. Kaikki tapahtuu luonnollisesti. Ilman kommervenkkejä, tanssiryhmiä tai erikoistehosteita. – – Lopulta iltaa kantaa harteillaan se poika, Hamlet. Hän on Tomi Alatalo: aito, läsnä ja tuore.”

AAMULEHTI, Anu Ala-Korpela

 
”Tampereen Teatterin Hamlet on vahva esitys, jossa jännite ja tieheä tunnelma säilyvät viimeiseen hengenvetoon asti. Ohjaaja Mikko Viherjuuri on tarttunut Eeva-Liisa Mannerin ytimekkääseen suomennokseen ja tehnyt siitä oman pelkistetyn ja tunteisiin vetoavan tulkintansa. Tomi Alatalo ruumiillistaa oikeutta janoavaa ja katkeruuteensa sekoavaa Hamletia milloin rennon joutilaana, milloin jäntevänä valmiina iskemään. Katsomo rakastui myös Heikki Kinnusen, Tuija Ernamon ja Jukka Leistin sivurooleihin. Kokenut ja taitava kolmikko taitaa täydellisen rytmin, läsnäolon ja äänenkäytön.”

KOTILIESI, Ninni Sandelius

 
”Tampereen Teatterin päänäyttämölle ilmestyy Mikko Viherjuuren ohjaamana William Shakespearen Hamlet, jonka nimiroolissa Tomi Alatalo aivan uskomattoman hyvänä mykistää minut täysin.
Jännittävää karismaa säteilevä nuorimies vie koko kehollaan tekstiä, ei teksti häntä, kun kääntäjä Eeva-Liisa Mannerin makoisissa Hamlet-repliikeissä soljuvat elämän karut totuudet. Koko TT-ryhmä intoutuu Viherjuuren johdolla tavanomaista parempaan, eikä Alatalo varasta muilta. Hän vain on ehdoton lahjakkuus, jonka Hamlet osuu taiteen todelliseen ytimeen.”

APU, Hannu Koskela

 
”Indie-rokkarin habituksessa Tanskan prinssi Hamletia tulkitseva Tomi Alatalo ansaitsisi kruunun myös roolityöstään. Hamletin teksti on sana-akrobatiaa, jossa riittää pureskeltavaa sekä puhujille että kuulijoille. Alatalo tuntuu sisäistäneen joka sanan, jonka suustaan suoltaa. Näyttelijän fyysinen olemus mukautuu tekstin vaatimuksiin, sähäkkää tai sairaalloista, repertuaaria piisaa. – – Heikki Kinnusen Polonius, sekä Kinnusen ja Tuija Ernamon haudankaivajat kuivakoine totuuksineen ovat taiten tehtyjä, hienovaraisia kevennyksiä… – –
Tampereen Teatterin näyttelijät ovat ottaneet vaikean tekstin ylitsevuotavan verisine tapahtumineen hyvin haltuunsa. Esitys poikkeaa valtavirrasta siinä, että se ei hosu tyylilajista toiseen yrittäen vakuuttaa, että osataan meillä tällaistakin. Tekijät eivät pelkää viipyilevyyttä ja hiljaisuutta. Tästä syystä esitys on maksimaalisista tunteista ja kaikista kauheuksista huolimatta suorastaan levollinen.”

KESKISUOMALAINEN, Anu Puska

 
”TT:n Hamlet on hauska, julma, jännittävä, kaunis ja tyylikäs, viehättävästi ohjattu klassikkotulkinta, joka ”kunnioittaa perinnettä” ja elää nykyajassa. – –
Alatalossa on huumoria, rentoutta, voimaa ja uskallusta.Sarkasmit särähtävät, vitsit viiltävät ja tölväisyt yllättävät hänen suustaan lähteneinä harvinaisen hauskasti ja terävästi. – –
Viherjuuren Hamlet on poikkeuksellisen teatteripitoista teatteria. Hamletin kuuluisat näyttelijänohjeet on sijoiteltu kunniapaikoille. Näyttämölle rientävä teatteriseurue on ratkiriemukkaan elegantti ja nerollisen taitava. Tuija Ernamo tuo lavalle äärimmäisen hienon teatteriviisauden pirskahduksen.”

DEMOKRAATTI, Pertti Julkunen

 
”Tomi Alatalo tekee Hamletina huikean roolin. Alatalon Hamlet keikkuu täpärästi hulluuden rajalla… – – Alatalo taltuttaa myös Mannerin kielen suuhunsopivaksi, ei oio eikä paasaa, aivan kuten Hamletkin näyttelijöitä opastaa. – – Tampereen Teatterin Hamlet on ehjä, taitavasti rakennettu ja vaikuttava esitys, joka onkin sopiva juhlistamaan 100-vuotiasta teatteritaloa.”

HÄMEEN SANOMAT, Katri Kekäläinen

 
”Juhlavuottaan viettävällä näyttämöllä nähdään komea klassikko. Tomi Alatalo on järisyttävän hyvä Hamlet – – Mikko Viherjuuren Hamlet on erityisen onnistunut: klassikko taipuu, vaan ei taivu. Viherjuuri on muokannut tekstiä teoksen parhaaksi. Draama elää ja puhuttelee.”

YLÖJÄRVEN UUTISET, Päivi Kuokkanen

 
”Väkevä Hamlet – – Alatalon Hamlet värähtelee joka suuntaan.”

SATAKUNNAN TYÖ, Sirpa Koskinen