Alasivun pääkuva

Lehdistöarvostelut – Popcorn

HELSINGIN SANOMAT, Lauri Meri:

Englantilaisen Ben Eltonin näytelmä väkivaltaelokuvien ohjaajan ja kahden nuoren joukkomurhaajan kohtaamisesta vetää katsomoon varmasti nuorta yleisöä – ennustan siitä tulevan aikamoinen hitti. – – Snoopi Sirenin tyylilajeilla leikittelevän ohjauksen suurimpana valttina on nuori ja karismaattinen näyttelijäryhmä, joka notkeasti taipuu pelkistävään liioitteluun ja farssimaisen tarkkaan irrotteluun.

 

 

AAMULEHTI, Maarit Saarelainen:

Ben Eltonin hämmentävää hauskanpitoa – – Vaikka väkivalta kammottaa, Esa Latva-Äijön tähdittämä Popcorn on tervetullut puheenvuoro actionleffojen maailmaan. Vahva esitys pakottaa katsojan ajattelemaan, mustan huumorin säestyksellä.

 

 

AAMULEHTI VALO, Tuulia Rautio:

Maailman mahtavin sukkahousukohtaus. Se on sittenkin mahdollista. Sukkahousut voi riisua seksikkäästi. Niina Koponen todistaa sen Tampereen Teatterin Popcornissa upealla ja hupaisalla tavalla. – – Popcorn on komedia, joka kritisoi osuvasti aikaamme. Se ei sorru syyttelemään ainoastaan mediaa ja yhteiskuntaa – se saa myös katsojan katsomaan peiliin. Näytelmän ikäraja on poikkeuksellisesti 15 vuotta – ja syystäkin.

 

 

AAMULEHTI, Anne Välinoro:

Tampereen teatterisyksyn ensi-iltaviikon päätteeksi kehotus: menkää ja katsokaa näyttelijäntyötä. Miehissä on nyt voimaa. TT:n Popcornissa Esa Latva-Äijön kaheli ostarimurhaaja on Jussin tai ties minkä Thalian ansaitseva rooli, eikä Ville Majamaa väkivaltaelokuvien ohjaajana juuri toiseksi jää.

 

 

KESKISUOMALAINEN, Anu Puska:

Maukas komedia tarjoaa verta, hikeä ja popcornia – – Popcorn on sanalla sanoen hillitön. Rumat ja räikeät tapahtumat pitävät sykkeen korkealla.
Näyttelijäntyöllisistä täysosumista mainittakoon Esa Latva-Äijön ja Niina Koposen roolisuoritukset.Molemmat kuljettavat hahmojaan äärilaidasta toiseen rohkeasti revitellen.

 

 

HÄMEEN SANOMAT, Katri Kekäläinen:

Snoopi Sirenin ohjaus on melkoista tykitystä ja keskeiset näyttelijät, mukaan luettuna Playboy-malli Brookea viimeiseen hengenvetoon herkullisesti esittävä Niina Koponen, tasapainottelevat taitavasti absurdin komiikan ja rujon moraliteetin rajapinnalla.

 

 

POHJALAINEN, Minna Hiironen:

Popcorn onnistuu tarjoamaan jotain uutta suomalaisessa teatterimaailmassa. – – Satiirinen sävy pistää aivosolut töihin. – – Vastuun palloittelu jatkuu vielä pitkään omassa päässäkin. Ohjaajan kädenjälki on kekseliäs.

 

 

SATAKUNNAN KANSA, Marja Ylönen:

Popcorn puskee näyttämölle oivaltavia näkökulmia sellaisella veren roiskeella ja tilannekomiikalla, että katsoja saa pinnistää aivojaan tavoittaakseen kaikki viitteet ja kerrokselliset viestit. – – Popcornissa tehdään veristä viihdettä väkivaltaviihteestä, mutta kaikessa on  asia takana. Sanailu ja tilannekomiikka ovat vetävää katsottavaa…

 

 

VALKEAKOSKEN SANOMAT, Virpi Tiainen:

Vaikka Popcornin aihe on mitä vakavin, näytelmä on mitä hauskin. Musta huumori rytmittää rankkaa menoa. – – Popcornin valtteja ovat vahva teema ja vahvat roolityöt. Näytelmän päähenkilöä, ostarimurhaaja Waynea esittävä Esa Latva-Äijö on kyennyt tunkeutumaan synkän roolihahmon ihon alle.

 

 

UUTISPÄIVÄ DEMARI, Pertti Julkunen:

Leikkisä ja terävä näyte totisesta ja tylsästä väkivallasta – – Minka Kuustonen on läsnä valppaasti ja viisaasti. Hän on leikkisyyden kaunis hengetär. – – Esa Latva-Äijö tekee Waynenä charmikasta työtä. Latva-Äijö on tehnyt ennenkin erinomaista työtä elokuva-aiheisissa ja elokuvamaisissa näytelmissä. Waynen osa on hänen parhaitaan, ellei peräti paras. – – Ville Majamaa antaa Delamitrina kaikkensa, eikä se ole vähän.

 

 

SALON SEUDUN SANOMAT, Arto Aulavuo:

Snoopi Sirenin ohjaama esitys onnistuu olemaan yhtä aikaa sekä hauska että pelottava. Henkilöt kuoritaan ja läpivalaistaan sellaisella tehokkuudella, että oksat pois. Ajatuksia herättävän väkivaltasatiirin kauneimpia helmiä ovat komeat roolityöt.