Esko Roine
Kuuluisaan tamperelaiseen teatterisukuun kuuluva Roine näyttelee taas vuosien jälkeen vanhassa kotiteatterissaan. Roine opiskeli Suomen Teatterikoulussa 1963-65 ja aloitti näyttelijäuransa ensin Oulun kaupunginteatterissa 1966-67, josta siirtyi Tampereen Työväen Teatteriin 1967-73 ja Suomen Kansallisteatteriin 1973-79.
Tampereen Teatterissa hän työskenteli kaksikymmentä vuotta ensin hallintojohtajana 1979-88 ja sitten toimitusjohtajana 1988-98. Koko johtajakautensa hän näytteli aktiivisesti mm. musikaaleissa Ghetto ja Evita. TT:stä Roine siirtyi naapuriin Tampereen Työväen Teatteriin, jossa hän oli teatterinjohtajana vuoteen 2006, jolloin jäi eläkkeelle. Näyttelemistä hän ei kuitenkaan lopettanut, päinvastoin. Roine viilettää Helsingin kaupunginteatterin, Tampereen Teatterin ja Tampereen Työväen Teatterin väliä, ja siinä sivussa tekee elokuvarooleja.
Roine onkin tuttu tv- ja elokuvakasvo, jonka roolit ovat vaihdelleet Robotti Ropsista Reinikaisen ylikomisarioksi ja Merirosvoradiosta Metsoloiden kunnanjohtajaksi. Viihdesarjat Taikapeili, Elämän suola, Luonnonmukainen rakastaja, Paavo ja Raili sekä Kummeleiden useat sarjat ovat vain osa Roineen laajasta tv-työstä. Valkokankaalla hänet voi nähdä mm. Täällä Pohjantähden alla -elokuvissa Otto Kivivuoren roolissa.
Roine on lainannut äänensä mm. animaatioon Niko – lentäjän poika sekä suosittuihin äänikirjoihin, joissa Roine ja Seela Sella tulkitsevat Sinikka Nopolan luomien hämäläishahmojen Eilan ja Rampen elämää
Roolit Tampereen Teatterissa
Näytelmä | Rooli | Ensi-ilta |
---|---|---|
Rakkauskirjeitä | 29.01.2019 | |
Taru Sormusten herrasta | Puuparta (ääni) | 23.08.2024 |