MELIS X Eesa + Ihme-Liisa

Näyttämö

Katuosoite

Kesto

1 t 30 min

Väliaika

15 min


Genre

Esittely

Poistunut ohjelmistosta

Ihme-Liisa

Ihme-Liisan musiikissa spoken word, laulu ja lausuminen sekoittuvat melodiseksi räpiksi pop- ja teatterimusiikista inspiroituen. Musiikki pohjaa loppumattomiin tajunnanvirtoihin ja suuriin tunteisiin itseksi kasvamisen ja ihmissuhteiden äärellä. Tällä hetkellä tekeillä on debyyttialbumi ”Peilisali”, jolta on julkaistu singlet ”Kaaosta ku sä” ja ”Aina vaan ihminen”. Livenä Liisan kanssa esiintyy kitaristi Jussi Uusitalo, ja luvassa on elektronista, mystistä tunnelmaa, maalailevia äänimaisemia ja ihon alle uivia tekstejä.

MELIS X Eesa

MELIS ja Eesa, nuo kaksi tulevaisuuden kallista poppinimeä Helsingistä, saapuvat Tampereelle ainutlaatuiselle yhteiskeikalle, jossa heidän rakkauspoppinsa yhdistyvät indieksi yhteislauluillaksi, ainakin lavan puolella!

MELIS on itsevarma poppari ja lauluntekijä, joka laulaa energisissä biiseissään samaistuttavan käsinkosketeltavasti elämän suuntaviivoista, sekä rakkaudesta ja sen pulmista. Eesa taas seikkailee omissa keveällä rap-tulkinnallaan varustetuissa rakkaustarinoissaan erojen, ihastusten ja hellien hetkien välimaastossa.

Artistit suosittelevat kuuntelemaan etukäteen MELISin Daiquiri-biisin ja Eesan Haniboon, ja mikäli nautit kuulemastasi, saat keikalla täyden 45 minuutin setin heidän musiikkiaan!

Tutustu myös näihin

Alivuokralainen -esityksen mainoskuva.
Farssi
Kevät 2026

Alivuokralainen

Vääpelin paluu! Kaikkien aikojen farssi palaa tammikuussa ohjelmistoon

Näyttämö: Päänäyttämö

Seuraavat esitykset:

Osta lippu Lue lisää
Mykkäfilmin mestarit -esityksen markkinointikuva.
Kevät 2026
Komedia

Laurel ja Hardy – Mykkäfilmin mestarit

Sykähdyttävä elämäkertakomedia

Näyttämö: Frenckell

Seuraavat esitykset:

Osta lippu Lue lisää
Draama
Kevät 2026
Klassikko

Romeo ja Julia

Kaikkien aikojen rakkaustarina. Kaikkien aikojen tragedia.

Näyttämö: Päänäyttämö

Seuraavat esitykset:

Osta lippu Lue lisää