15.05.2023

Näyttelijä Kirsimarja Järvinen jää eläkkeelle – Kiitos upeasta urasta!

Tampereen Teatterissa upean 38-vuotisen näyttelijänuran tehnyt Kirsimarja Järvinen jää eläkkeelle. Työura teatteritalossa käsittää peräti 64 näytelmää, joihin on mahtunut mukaan rooleja aina mieshahmoista piimäpurkkiin.

Kirsimarja Järvinen on näytellyt Tampereen Teatterissa koko uransa ajan, vuodesta 1985 lähtien. 38 vuoden ja 64 näytelmän jälkeen hän on päättänyt jäädä eläkkeelle. ”Kyllä tämä on ollut hyvä työpaikka. Tietysti välillä on ollut haasteita, niin kuin jokaisessa työpaikassa, mutta olen viihtynyt täällä”, Järvinen toteaa hymyillen.

Teatteritalossa Järvisen mieleen on jäänyt vahva yhteisöllisyyden tunne sekä lämpiössä oleskelu näyttelijäkollegoiden kanssa. ”On ihanaa tehdä töitä toisten kanssa, kun kaikki puhaltaa yhteen hiileen ja pyrkii samaan päämäärään”, hän summaa. ”Ja varmasti tulen ihan koko talon ihmisiä kaipaamaan tosi paljon.”

Teatterirakennuksessa Järvisen yksi suosikkipaikoista on näyttelijälämpiö, jossa hänet tunnetaan armottomana siistijänä ja ristikoiden ratkojana. Kuva: Valtti Visuals

Kaikki alkoi Venäjältä ja päättyi Neuvostoliittoon

Valmistuttuaan Nätystä Järvinen pääsi välittömästi Tampereen Teatteriin vakituiseksi näyttelijäksi. ”Silloin 1985 kiinnitettiin viisi miestä ja sitten minut”, hän kertoo. Näiden näyttelijöiden joukkoon kuului myös Jukka Leisti, joka on ollut teatteritalossa yhtä pitkään kuin Järvinen.

Kumpikin konkarinäyttelijöistä esiintyi näytelmässä Stalin kuolee (2022), joka jää Järvisen viimeiseksi roolityöksi Tampereen Teatterissa. ”Hruštšovina on menty ja lujaa. Tämä on ollut toinen, peräkkäinen miesrupeama minulle. Saatana saapuu Moskovaan -näytelmässä (2021) tein kaksi miesroolia”, Järvinen sanoo.

Näyttelijänuran ensimmäinen rooli oli puolestaan päänäyttämöllä Anton Tšehovin Villihunajaa-näytelmässä (1985). ”Se oli paikkausrooli. Anneli Ranta oli tehnyt roolin aikaisemmin. Voi kun mä olin pieni”, Järvinen muistelee. ”Ja pääroolissa oli loistavasti Tapani Perttu, joka oli kauhean ihastunut minuun – siis tässä näytelmässä!”

Villihunajaa (1985) oli Kirsimarja Järvisen uran ensimmäinen näytelmä. Hän on kuvassa vasemmalla alarivissä. ”Aika pieni tyttö mä olin.” Kuva: Erkki Helin / Tampereen Teatteri
Saatana saapuu Moskovaan -näytelmässä (2021) Järvinen teki kaksi miesroolia. Jälkimmäisessä kuvassa taka-alalla legioonalaiset Arttu Soilumo (vas.) ja Ville Mikkonen.
Stalin kuolee (2022) jää Kirsimarja Järvisen viimeiseksi näytelmäksi Tampereen Teatterissa. Kuvassa Mari Turunen (vas.), Jukka Leisti, Eeva Hakulinen ja Järvinen. Kuva: Heikki Järvinen / Tampereen Teatteri

Herkkyyttä ja huumoria

Pitkän uran ehdottomaksi kohokohdaksi nousi Sylityksin-näytelmä (2018). Siinä Järvinen näytteli siivoojaa, josta hän saikin paljon kiitosta. ”Tähän sai laittaa sen herkkyyden, mitä olen toivonut välittäväni ihmisille näyttelemisessäni”, hän pohdiskelee. ”Mun lopputyöni Nätyllä oli herkkyyden löytäminen näyttelijäntyössä, ja minusta tässä sain työstää sitä aihetta.”

Matkan varrelle on mahtunut erikoisempia – tai ainakin humoristisempia – rooleja. Esimerkiksi Tuttiritari ja lohikäärmeen salaisuus -lastenmusikaalissa (2017) Järvinen nousi lavalle muun muassa sammakkona ja piimäpurkkina. Perheen pienimmät tulivat esitysten jälkeen kuulemma teatterin aulassa halaamaan sympaattisen oloista, piimäpurkkiasuista Järvistä.

Kuvassa Kirsimarja Järvinen Vihreähousuinen Don Gil -näytelmän (1985) nimiroolissa. ”Tässä olin välillä mies ja yhtäkkiä olinkin nainen. Ja nämä vaihdot tapahtuivat sitten nopeasti”, Järvinen muistelee. ”Näytelmässä tunteita näytettiin sillä, että esimerkiksi jos oikein oli intohimoa, niin appelsiini puristettiin ihan ruttuiseksi tai sitä puraistiin ja mehu valui sieltä. Lopussa lattia oli täynnä appelsiineja ja neilikoita. Se oli minun mielestäni semmoista erilaista teatteria, mitä oli ennen tehty Tampereen Teatterissa. Eli semmoisia uusia tuulia.” Kuva: Erkki Helin / Tampereen Teatteri
Järvinen Rouva Salveqvik -nimisenä hahmona lastenmusikaalissa Tuttiritari ja lohikäärmeen salaisuus (2017). ”Mä rakastin tätä asua ja mua otti päähän, että olin niin vähän aikaa näyttämöllä se asu päällä. Olisin halunnut sen itselleni”, Järvinen kertoo naureskellen. Kuva: Harri Hinkka / Tampereen Teatteri
Samaisessa näytelmässä Järvinen näytteli sammakkoa ja piimäpurkkia.
Macbeth-näytelmän (2004) kolme noitaa: Marjut Sariola (vas.), Elina Rintala sekä Järvinen. ”Siinä oli kaikkia hauskoja temppuja. Me tultiin sängyn läpi ja kadottiin lattian alle. Tämä oli mieleenpainuva kokemus, ja tykkäsin tästä roolista tosi paljon.” Kuva: Harri Hinkka / Tampereen Teatteri
Järvinen näytteli Sylityksin-näytelmässä (2018) siivoojaa. ”Kyllä mä siitä kiitosta sain. Tämä on ollut yksi lempirooleistani.” Kuva: Heikki Järvinen / Tampereen Teatteri

Koko ikänsä iltatyöläinen

Teatterinäyttelemistä Järvinen luonnehtii kokemuksen syvällä rintaäänellä todella hektiseksi ja vaativaksi. Kaksiosaiset työpäivät – päivä- ja iltaharjoituksineen – ovat tuoneet haasteensa vuosien varrella muun muassa lasten kasvatukseen ja vapaa-aikaan.

”Tahti on myös aika lailla koventunut. Nykyään näyttelijänä ei oikein ehdi muuta kuin käydä kotona, syödä, nostaa jalat ylös hetkeksi, katsoa tekstiä ja palata takaisin teatterille”, Järvinen kuvailee.

”Kyllähän se on ollut haastavaa olla rennosti kotona, kun mielessä pyörii illan harjoitukset tai esitys. Ihmeellisesti siihen on tottunut. Joku päivä havahduin siihen, että olen ollut iltatyöläinen koko ikäni”, näyttelijä toteaa ja naurahtaa.

Näyttelijälämpiö antaa Hämeenkadulle harvinaisen hyvät näkymät. Maisema on ehtinyt muuttua melko lailla Järvisen pitkän uran aikana. Kuva: Valtti Visuals

Jokaista roolia täytyy rakastaa

Järvisellä on ollut aina luontainen tarve päästä esiintymään. ”Olen sellainen, että kun pääsen näyttämölle, niin elämä alkaa minussa. Mulla on vähän haasteellista tämä ns. jokapäiväinen elämä, mutta näyttämöllä tunnen olevani kotona.”

Ura Tampereen Teatterissa ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. ”On ollut vaikeita hetkiä. 2000-luvun alussa mä en oikein saanut rooleja, mutta olen sisukas ja pidän työstäni”, Järvinen kertoo. ”Ohjaaja Åke Lindman onkin sanonut, että jokaista roolia täytyy rakastaa. Siihen mä olen pyrkinyt.”

Lisäksi Järvinen on oivaltanut teatterissa, että näytteleminen on puhtaasti yhteistyötä. ”Yksin sä et ole mitään – ellei se ole monologi –, ja silloinkin sä tarvitset ympärillesi ihmisiä tällaisessa teatterissa”, Järvinen vakuuttaa. ”Ja läsnäolo on yksi tärkeimpiä asioita, joihin pitää pyrkiä näyttämöllä.”

Mulkoilijat-näytelmä (1995). Kuvassa Kirsimarja Järvinen (vas.) ja Ola Tuominen (oik.) ”Ola oli mun kurssikaverini, ja olemme paljonkin näytelleet yhdessä. Yhdessä pyrittiin teatterikouluun ja yhdessä päästiin.” Kuva: Ninna Kuismanen / Tampereen Teatteri
Näyttele henkesi edestä (1996). Kuvassa Järvinen (vas.), Ola Tuominen ja Esko Roine. ”Tätä oli todella kiva tehdä. Tässä oli juuri se yhteishenki näyttämöllä. Ja yleisö nauroi paljon, mikä on palkitsevaa, kun komediaa tehdään”, Järvinen sanoo ja hymyilee. ”Eskon kanssa on aina hauskaa – sekä lämpiössä että näyttämöllä.” Kuva: Erkki Helin / Tampereen Teatteri

Pyrkimyksenä päästä vaikuttamaan

Porilaissyntyinen Järvinen on esiintynyt pienestä pitäen muttei ollut lapsena niinkään näytellyt. Hän harrasti pikemminkin lausumista ja laulamista, ja hän esiintyikin nuorena Tasa-arvo-nimisessä lauluryhmässä. Päätös ryhtyä näyttelijäksi juontaa juurensa pyrkimykseen päästä vaikuttamaan.

”Minua kiinnostivat kaikki yhteiskunnalliset asiat ja ajattelin, että näyttelijät pystyisivät vaikuttamaan siihen, että saataisiin parempi yhteiskunta: tasa-arvoisempi ja oikeudenmukaisempi. Tämä oli yksi ajatus, miksi halusin näyttelijäksi”, Järvinen selittää. ”Sitä olen pohtinut, miten se on toteutunut… Olen ainakin saanut ihmiset nauramaan ja kyllä myös itkemään ja ajattelemaan. Se on mielestäni ollut tärkeää.”

Varsinkin yhteiskunnallisuuteen Järvinen pääsi näyttelijänä paneutumaan 1918 Teatteri taistelussa -produktiossa (2018), joka käsitteli Suomen sisällissotaa. ”Se oli hyvin tärkeä ja koskettava näytelmä minulle, kun oman suvun historiaa olen käynyt läpi. Hoitaja Aleksandran roolissa oli kans sitä herkkyyttä mutta voimaa piti olla myös”, Järvinen sanoo.

1918 Teatteri taistelussa (2018). ”Minusta me Pia Piltzin (vas.) kanssa löysimme hyvän yhteyden, ja kohtaukset olivat hienoja.” Kuva: Heikki Järvinen / Tampereen Teatteri

Mitä seuraavaksi?

Näyttelijällä on jo muutama ajatus mielessä, mitä hän haluaa tehdä eläkkeellä. Järvinen ilmoittaakin, että hänellä on loma-asunto Kreikassa pienellä Leros-nimisellä saarella. ”Kyllä mä sinne lähden tässä aika pian”, hän paljastaa. ”Se on nimenomaan levähdyspaikka. Mä haluan matkustaa sinne yksin ja olla siellä yksin, paitsi nyt mulla on siellä ystäviä kyläläisistä. Jotkut kuulee ääniä Lapissa, niin mä kuulen ääniä Leroksella.”

Suunnitteilla on myös vapaaehtoistyön tekemistä. ”Mä koen tämän yhteiskunnan sellaiseksi, että jokaisen pitäisi yrittää tehdä jotakin auttaakseen vähäosaisia”, Järvinen tuumailee. ”Olen ilmoittanut itseni jo muutamalle sellaiselle kurssille.”

Järvinen ei sulje kokonaan pois mahdollisuutta tehdä teatterirooleja eläkkeelle jäämisen jälkeenkin. Ansaittu tauko on kuitenkin varmasti paikallaan. ”Voi olla sitäkin, että mä en tee vähään aikaan mitään. En ainakaan seiso bussipysäkillä, koska mä olen kulkenut bussilla 38 vuotta neljä kertaa päivässä, säässä kuin säässä. Nyt se loppuu. Mä vaikka sitten kävelen, kun mulla on aikaa.”

Kirjoittanut Lauri Kaarsalo

Jaa sosiaalisessa mediassa