
12.10.2026
Petri Kotwican Musta jää ensi-iltaan
Keskiviikkona 14. lokakuuta Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämöllä saa kantaesityksen psykologinen jännitysnäytelmä Musta jää. Se perustuu Petri Kotwican käsikirjoittamaan ja ohjaamaan elokuvaan (2007), joka palkittiin muun muassa kuudella Jussi-palkinnolla. Kotwica on itse ohjannut ja sovittanut teoksensa Tampereelle, tämä on hänen ensimmäinen teatteriohjauksensa.
Näytelmän on elokuvakäsikirjoituksen pohjalta kirjoittanut Tuomas Timonen. Intensiivisessä jännitysnäytelmässä petos ja mustasukkaisuus sysäävät kolmen ihmisen elämät raiteiltaan. Se vie katsojan tarkkaan rakennetun, vaarallisen ja häikäilemättömän identiteettipelin keskelle. Päärooleissa nähdään Mari Turunen, Tommi Raitolehto ja Katriina Lilienkampf, muissa rooleissa ovat Eeva Hakulinen, Matti Hakulinen ja Ville Mikkonen.
”Musta jää syntyi aikanaan hyvin henkilökohtaisesta tarpeesta ymmärtää”, Kotwica kertoo. ”Halusin kirjoittaa petoksesta, mutta en tarinaa, jossa ihmiset jakautuvat syyllisiin ja syyttömiin, hyviin ja pahoihin. Minua kiinnosti, mitä tapahtuu, jos siirtää oman näkökulmansa syrjään ja yrittää katsoa tapahtunutta toisen ihmisen silmin. Ajatus näkyy Mustan jään rakenteessa. Tarina katsoo maailmaa aina petetyn silmin. Kun petetty vaihtuu, vaihtuu myös näkökulma.
Lähes kaksikymmentä vuotta myöhemmin olen joutunut katsomaan omaa tarinaani uudesta suunnasta. Teatteri ei ole elokuvaa ilman kameraa, vaan kokonaan toinen tapa ajatella ja kertoa. Juuri sen opetteleminen on ollut yksi tämän työn suurista iloista. Näyttämön tila, liike ja fyysisyys ovat avanneet Mustasta jäästä asioita, joita en elokuvaa tehdessäni osannut edes ajatella.”
Petri Kotwica on elokuva- ja televisio-ohjaaja sekä käsikirjoittaja. Hänen töissään toistuvat moraalisesti ristiriitaiset tilanteet ja pyrkimys katsoa ihmisten valintoja heidän omista lähtökohdistaan. Kotwican pitkiä elokuvia ovat Koti-ikävä, Musta jää ja Henkesi edestä. Televisioon hän on ohjannut muun muassa sarjat Kohtuuttomuuksia, Hautalehto, Piiritys ja viimeisimpänä Räjähdyspiste.


