Artikkelikuva: Saiturin Joulu striimataan

10.12.2021

Saiturin joulun 10. esityskausi alkaa

Ilkka Heiskasen tähdittämä Saiturin joulu palaa perjantaina 10.12.2021 Tampereen Teatterin ohjelmistoon. Samalla käynnistyy joulunäytelmän 10. esityskausi. Tänä vuonna näytelmä on nähtävissä 18 live-esityksenä ja kolmena livestriimauksena.

Charles Dickensin Saiturin joulu on rakastettu kertomus itsekkäästä ja läpeensä paatuneesta kitupiikistä herra Scroogesta, jolle jouluaattoyönä joulun henget ilmestyvät kummittelemaan hänen tekemistään vääryyksistä.

Saiturin joulusta nähdään tällä kaudella 18 esitystä, joista kolme toteutetaan hybridinä eli ne myös livestriimataan. Esityskausi on 10.12.–28.12., ja livestriimaukset ovat lauantain 11.12. klo 18.30, torstain 16.12. klo 18.30 ja maanantain 20.12. klo 13.00 esityksissä.

Ilkka Heiskasen kymmenen vuoden rooli Saituri Scroogena

Näytelmän pääosassa saituri Scroogena alusta asti hurmannut Ilkka Heiskanen suuntaa kymmenenteen esityskauteen yhtä innoissaan kuin ensimmäisenä vuonna. ”On ihan mahtavaa! Minulta on kysytty monesti, että eikö kyllästytä esittää samaa roolia vuodesta toiseen ja vastaukseni on ja on ollut aina sama: Ei kyllästytä! Tulen suurella riemulla taas Saituriksi.”

Näytelmän muissa rooleissa  on vuosien aikana nähty lukuisia Tampereen Teatterin näyttelijöitä. Tällä 10. kaudella mukana nähdään konkareita ja ensikertalaisia, kun lavalle nousevat Kirsimarja Järvinen, Mari Turunen, Antti Tiensuu ja Ville Mikkonen sekä vierailijat Karoliina Vanne, Osku Ärilä, Pyry Smolander, Panu Valo, Amelia Nurminen ja Antti Heinonen. Pikku Timin roolissa vuorottelevat Aatu Auvinen ja Niilo Kallio.

Ohjaus Tommi Auvinen, lavastussuunnittelu Marjatta Kuivasto, pukusuunnittelu Mari Pajula, koreografia Teija Auvinen, valosuunnittelu Raimo Salmi ja äänisuunnittelu Janne Auvinen.
Näytelmän ensi-ilta oli 7.12. 2012.

Suosittelemme näytelmää yli 6-vuotiaille.


Jaa sosiaalisessa mediassa