Artikkelikuva: Saiturin Joulu striimataan

25.11.2020

Tampereen Teatteri käynnistää livestriimaukset

Tampereen Teatteri käynnistää esitysten livestriimaukset. Ensimmäiset suorat lähetykset nähdään joulun kestosuosikista, Saiturin joulusta. Tampereen Teatterin ohjelmistossa jo vuodesta 2012 täysille katsomoille esitetty joulunäytelmä livestriimataan joulukuussa kolme kertaa.

”Teatterin pitää kaiken aikaa kokeilla uutta ja etsiä uusia yleisöjä”, painottaa teatterinjohtaja Mikko Kanninen. ”Esitysten saavutettavuuden laajentaminen on teatterillemme ehdottoman tärkeää. Jos pandemiatilanne huononee nopeasti, meidän tulee silti mahdollistaa esittäminen ja yleisön palveleminen. Livestriimausten myötä loppuunmyydyn Saiturin joulun voi nähdä nyt kuka vaan, mutta erityisen iloinen olen siitä, että teatterin pariin pääsevät nyt myös riskiryhmäläiset ja erityistä tukea osallistumiseensa tarvitsevat.”

Live-striimaukseen voi osallistua mistä päin maailmaa tahansa, se vaatii ainoastaan toimivan nettiyhteyden ja tietokoneen tai älylaitteen. ”Livestriimaus helpottaa monen kaukana asuvan teatterikäyntiä. Kokeilu avaa teatterillemme uusia yleisöjä myös laajemmalti, sillä nyt esityksiimme voi osallistua yhtä hyvin New Yorkista kuin Aurinkorannikoltakin.”

Käynnistyvät livestriimaukset ovat osa syksyllä käynnistynyttä projektia Teatteri poikkeustilassa – Tampereen Teatteri Oy:n uudet palvelut. Striimauksia pilotoidaan myös useassa sosiaali- ja terveydenhuollon yksikössä. Projektille on myönnetty Business Finlandin kehittämisrahoitusta liiketoiminnan häiriötilanteisiin. Projektin koordinaattorina toimii Arttu Haapalainen.

Neljä suoraa lähetystä joulukuussa – Ohjelmaa myös ennen esitystä, esityksen aikana ja esityksen jälkeen

Saiturin joulu lähetetään suorana live.keikalla.fi-sivuston kautta joulukuussa 2020 neljä kertaa: lauantaina 12.12. klo 18.15. perjantaina 18.12. klo 18.15, maanantaina 21.12. klo 14.45 ja tiistaina 22.12. klo 18.15. Esitys on katsottavissa vain suorana lähetyksenä, siitä ei muodostu tallennetta.

Striimilähetyksissä pääsee kurkistamaan myös, mitä teatterin kulisseissa tapahtuu ennen esitystä, esityksen aikana ja esityksen jälkeen. Lähetys alkaakin 15 minuutin etkoilla. Ennakkoon kuvattujen etko-, jatko- ja väliaikaohjelman juontajina toimivat näyttelijät Mari Turunen ja Elisa Piispanen.

Saiturin joulu tuo joulun taikaa koko perheelle

Charles Dickensin Saiturin joulu on rakastettu kertomus itsekkäästä ja läpeensä paatuneesta, kaupungin kuuluisimmasta kitupiikistä Scroogesta, jolle joulun henget ilmestyvät aattoyönä kummittelemaan hänen tekemistään vääryyksistä.

Saiturin roolia tähdittää Ilkka Heiskanen ja muissa rooleissa nähdään Matti Hakulinen, Eeva Hakulinen, Ville Majamaa, Pia Piltz, Arttu Ratinen, Elina Rintala, Pyry Smolander, Osku Ärilä, Amelia AuvinenAntti Heinonen ja Niilo Kallio / Aatu Auvinen. Vuonna 2012 ensi-iltansa saaneen näytelmän on ohjannut Tommi Auvinen.

Näytelmää suositellaan yli 6-vuotiaille.

Saiturin joulun live-striimatut liput myy Lippu.fi

Saiturin joulun live-striimiliput myy Lippu.fi. Valittavana on yksittäislippuja, kannatuslippuja, yhteisölippuja ja ryhmälippuja. Hinnat ovat:
Peruslippu 14,90 €
Kannatuslippu 32 €
Yhteisölippu 124 €. Tarkoitettu esim. koululuokka, ryhmäkoti, päivätoiminnan yksikkö, joka katsoo esityksen yhdellä laitteella yhdessä tilassa.
Ryhmälippu, hinta henkilömäärän mukaan. Vähintään 30 lippua, hinta 12,90 €/kpl. Vähintään 100 lippua, hinta 10,90 €/kpl. Jokaisella lipulla voi katsoa esityksen yhdellä laitteella. Ryhmälippujen tilaus sähköpostitse ryhmat@lippu.fi tai puhelimitse 0600 413 141.

OSTA LIPUT TÄÄLTÄ!

 

 

(25.11.2020)
3.12.2020 korjattu muutos: etko-, jatko- ja väliaikaohjelman juontajina toimivat näyttelijät Mari Turunen ja Elisa Piispanen.

4.12.2020 lisätty neljäs Saiturin joulun striimilähetys.


Jaa sosiaalisessa mediassa