Kuva näyttelijästä Sinikka Sokka

Sinikka Sokka

Sinikka Sokka on Suomen musiikkitaivaan ja teatteritaivaan ehdoton kiintotähti. Hänen repertuaarinsa kantaa teatterin lavoilta tv-sarjoihin ja elokuviin.

Sokka on vieraillut aiemmin Tampereen Teatterissa Antti Puuhaara -musikaalissa vuonna 1995. Hän on näytellyt laajasti eri teattereissa, ja Tampereella hän on vieraillut myös TTT:n musikaaleissa.

Tällä hetkellä Sinikka vierailee Helsingin kaupunginteatterin -musikaalissa Niin kuin taivaassa, ja keväällä 2022 hänet nähdään uudessa draamakomediasarjassa Kämppikset.

Sinikka muistetaan yhä TV2:n 1990-luvulla esitetystä, lukuisia uusintoja saaneesta ja edelleen Areenassa näkyvästä Grimmin satuja -sarjasta, jossa hän kertoo ja esittää tarinoiden kaikki roolit.

Roolit Tampereen Teatterissa

Näytelmä Rooli Ensi-ilta
Anastasia Leskikeisarinna Maria Fedorovna 02.09.2022

Mukana näytelmissä