Ensi-ilta

02.09.2022

Esityskausi

2.9.2022–13.5.2023


Näyttämö

Päänäyttämö

Katuosoite

Keskustori 2

Kesto

2 t 35 min, sisältää väliajan

Väliaika

Kyllä

Tehosteet

Teatterisavua, 1–3 s strobovaloja, voimakkaita äänitehosteita


Genre

Esittely

Poistunut ohjelmistosta

Loistelias musikaali ensimmäistä kertaa Suomessa!

Tampereen Teatteri toi ensimmäisenä Suomessa ensi-iltaan loisteliaan Anastasia-musikaalin! Teatterillemme myönnettiin lupa tehdä vuonna 2016 kantaesitetystä ja Broadwayn valloittaneesta musikaalista oma versio.

Musikaali pohjaa Romanovien suvun ja keisari Nikolai II:n perheen kohtaloon, ja siihen liitettyyn kiehtovaan mysteeriin. Taianomainen tarina kuljettaa Romanovien palatsista Venäjän vallankumouksen keskelle ja Pariisiin, missä nuori ja rohkea Anja etsii itseään ja menneisyyttään.

Suositusta animaatioelokuvastakin tutun tarinan on musikaaliksi luonut Tony-palkittu kolmikko: Terrence McNally, Stephen Flaherty ja Lynn Ahrens.

Musikaalin ohjauksesta vastaa Suomen musikaaliohjaajien kärkinimi Samuel Harjanne, jonka meriitteihin lukeutuvat mm. menestysmusikaalit Pieni Merenneito, Kinky Boots ja Billy Elliot.

Pääosassa Anastasian nimiroolissa nähdään teatterin oma näyttelijä – upea, lahjakas ja valovoimainen Pia Piltz.

Musikaalin lavastuksesta vastaa Marjatta Kuivasto, jonka taidokkaasta ja upeasta lavastussuunnittelusta saatiin nauttia mm. unohtumattomassa Notre Damen kellonsoittaja -musikaalissa.

Inspired by the Twentieth Century Fox Motion Pictures by special arrangement with Buena Vista Theatrical
From the play by Marcelle Maurette as adapted by Guy Bolton
ANASTASIA is presented by arrangement with Concord Theatricals Ltd.
www.concordtheatricals.co.uk

Musikaalin esitysoikeuksia Suomessa valvoo Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner


Näin tehtiin suurmusikaali Anastasia -dokumentti

Videokuvaus ja äänitys:

Heikki Järvinen, Chonky Films Emil Virtanen, Chonky Films

Videon editointi:

Heikki Järvinen, Chonky Films

Videon suunnittelu ja käsikirjoitus:

Heikki Järvinen, Chonky Films

Tampereen Teatterin henkilökunta

Dokumentin tilaaja:

Tampereen kaupunki, sivistyspalveluiden palvelualue

Dokumentti on osa valtakunnallista Lämpiö-hanketta, jossa ikääntyneille tarkoitettuja digikulttuuripalveluita kootaan samalle verkkoalustalle. Helsingin kaupunki koordinoi Lämpiö-hanketta ja toteuttaa Lämpiö-palvelun yhteistyössä Turun, Tampereen, Jyväskylän ja Oulun kaupunkien kanssa. Lämpiö-hanke on saanut valtionvarainministeriöltä kuntien digitalisaation kannustinavustusta.

Tekijät

Tekijät

Teksti
Terrence McNally
Musiikki
Stephen Flaherty
Laulujen sanat
Lynn Ahrens
Suomennos (teksti)
Reita Lounatvuori
Suomennos (laulut)
Hanna Kaila

Työryhmä

Ohjaus
Samuel Harjanne
Kapellimestari
Marko Hilpo
Lavastusuunnittelu
Marjatta Kuivasto
Pukusuunnittelu
Pirjo Liiri-Majava
Koreografi
Chris Whittaker
Valosuunnittelu
Raimo Salmi
Äänisuunnittelu
Ivan Bavard, Jan-Mikael Träskelin
Videosuunnittelu
Toni Haaranen
Kampausten, maskien ja peruukkien suunnittelu
Jonna Lindström
Ohjaajan assistentti, tanssikapteeni
Chris Bewsher

Orkesteri

Kapellimestari
Marko Hilpo
2. kapellimestari
Henri Lyysaari
Keyboard 1
Maritta Manner
Keyboard 2
Henri Lyysaari / Saku Maristo
Viulu 1
Jaso Sasaki
Viulu 2, alttoviulu
Barbora Hilpo
Sello
Hanna Kilpinen / Heini Laankoski / Oona Rosenlund
Huilu, pikkolohuilu, oboe, englannintorvi, klarinetti, alttosaksofoni
Ryan Claus
Huilu, klarinetti, tenorisaksofoni
Milo Linnovaara / Petri Nieminen
Fagotti, klarinetti, bassoklarinetti, baritonisaksofoni
Michael Ford
Trumpetti
Mikko Koponen / Veli-Pekka Kurjenniemi / Antero Salonen
Käyrätorvi
Pasi Tiitinen / Ismo Ponkala / Olavi Kallasjoki
Pasuuna
Teemu Salmi / Juho Viljanen / Markus Larjonmaa
Basso
Pekka Korhonen / Ari Kataja
Lyömäsoittimet
Harri Lehtinen / Sami Tammilehto

Arvostelut ja katsojakommentit

Arvostelut

Helsingin Sanomat, Lauri Meri

"Yltäkylläinen Anastasia-musikaali tekee aikuisille hyvää. Samuel Harjanteen ohjaama musikaali Venäjän tsaariperheestä valtaa aistit ja täyttää sydämen. - - Nyt on lupa nauttia yltäkylläisyydestä! ⭐️⭐️⭐️⭐️"

Aamulehti, Kaisa Järvelä

"Jos Tampereen Teatterin Anastasia-musikaalia pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, se voisi olla satumainen, ihmeellinen tai taianomainen. Huokailuttavan upeat puvut, ällistyttävät videoefektit ja itkettävän ihana tarina mystisestä prinsessasta ovat juuri sitä, mitä Tampere tänä syksynä kaipaa. ⭐️⭐️⭐️⭐️"

Kulttuuritoimitus, Anne Välinoro

"Tampere sai oman prinsessan. Viihdyttämisen kuninkaalliset mitat täyttävä siniverinen ja -pukuinen syttyi Tampereen Teatterin päänäyttämölle teatterikauden alkajaisiksi. ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️"

Tamperelainen, Katariina Fleming

"Uutuusmusikaalin lavastus, puvustus, kampaukset, valot, äänet, videot, koreografia sekä tietysti musiikki ja näyttelijäntyö ovat säihkyvää huippuluokkaa."

Pirmediat, Matti Pulkkinen

"Kaikki mittasuhteet ylittävä spektaakkeli on ainutkertainen teos, jossa varsin vähäinen teksti kasvaa suureksi sanomaksi mestarillisella näyttelijäntyöllä sekä ilmeikkäällä musiikilla, nerolla valo- ja äänimaailmalla ja loisteliaalla epookin mukaisella puvustuksella. Koko esillepano on runsas, suorastaan ylipursuava. ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️"

Pirkkalainen, Antti Jokinen

"Tampereen Teatterin lavalla nähdään kaikkien taiteen sääntöjen mukaan eteenpäin soljuva musikaali, jossa riittää korvia hivelevää musiikkia ja solistisuorituksia, näyttäviä lavasteita, jännitystä ja onnistunutta huumoria. Ei ole vaikea arvata, että tästä tulee myyntimenestys. ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️"

Hämeen Sanomat, Aksu Piippo

"Anastasia on kuin makean sokerinen teatterileivos."

Ruovesi-lehti, Terhi Kääriäinen

"Tampereen Teatterin Anastasia-musikaali vakuuttaa loistokkuudellaan."

Maaseudun Tulevaisuus, Piia Lehojärvi

"Tampereen Teatterin intiimillä päänäyttämöllä esitettävä Anastasia-musikaali on massiivinen ilmestys. Musikaali sekä itkettää että naurattaa. Se on visuaalisesti äärimmäisen näyttävä."

ET, Ilja Ojala

"Pia Piltz Anastasiana on juuri niin ihana kuin prinsessa vain voi olla. -- Etenkin valo- ja videotehosteet loksauttivat leukani pariin kertaan. Satua, kerta kaikkiaan!"

Kulttuuriluuta, Eija Mäkinen

"Mikä ihana satu! Tampereen Teatterin Anastasia on vauhdikas ja visuaalisesti rikas hyvän tuulen esitys, joka luo valoa ja toivoa."

Kielipuolen päiväkirja, Matti Saarela

"Tampereen Teatterin Anastasia otti katsojan tajunnasta niskalenkin heti kättelyssä. Nopeat leikkaukset kohtauksesta toiseen ja toinen toistaan seuraavat suorastaan tyrmäävän hienot näyttämökuvat veivät tarinaa, tätä aikuisten satua vauhdilla."

Paljon melua teatterista, Katri Leikola

"Kerrassaan hurmaava, huumaava, kaikkeja aisteja hivelevä esitys. - - Mutta mitä jäi mieleeni olivat säkenöivät esiintyjät, huikean upea lavastus, viimeisen päälle toteutetut yksityiskohdat kaikessa. Ohjaaja Samuel Harjanne on taas kerran iskenyt kultasuoneen."

Liisan seikkailut, Liisa Talvitie

"Tampereen Teatterin Anastasia on suurta musikaalin juhlaa. Pia Piltz säkenöi nimiroolissa ja eläytyy roolinsa vahvasti. Sinikka Sokka on vaikuttava, traaginen leskikeisarinna Maria Fjodorovna, Petrus Kähkönen Pietarin katujen kasvatti, omalla tavallaan sympaattinen Dimitri, Ville Majamaa liukas "elämäntapahuiputtaja" Vlad, Joel Mäkinen tiukkailmeinen neuvostokommunisti Gleb, Kaisa Hela Pariisissa hurmaava vauhtinainen Lily... "

Teatteria ja tohtoriopintoja, Antti Taipale

"18 syytä ihastua Tampereen Teatterin Anastasia-musikaaliin. Tampereen Teatteri on saanut itselleen käsiinsä kultakimpaleen, joka kertoo Romanovien suvun ja keisari Nikolai II:n perheen kohtalosta kauniin tarinan, joka laittaa katsojan myös miettimään oma suhtautumista maailman tilanteeseen. Musikaalissa nähdään voimakkaita kohtauksia, jotka tuntuvat kehossa saakka ja sai ainakin minut henkilökohtaisesti välillä haukkomaan henkeä."

Man Made Lifestyle, Karri Harju

"Tampereen Teatterin Anastasia on ilahduttavaa silmäkarkkia 250 pukukokonaisuudellaan ja 20 näyttämökuvallaan. Eri kohtauksista siirrytään toiseen kuin elokuvan leikkauksilla. Projisioiden ja fyysisten lavasteiden saumattomuus luo illuusion palatsimaisesta suuruudesta Tampereen Teatterin intiimillä päänäyttämöllä. ⭐️⭐️⭐️⭐️"

Naiseloa, Kaisa Virtanen

"Kaiken kaikkiaan Anastasia-musikaali oli erittäin hyvä syy matkustaa junalla Tampereelle. Menkää tekin katsomaan."

Sana, Riitta-Sisko Keinonen

"Musikaalissa voi kokea harvoin näin saumatonta näyttelemistä: laulaminen ei katkea kerrontaan vaan vahvistaa sitä ja soljuu luontevasti osaksi dialogia. -- Esityksen jälkeen teatteritalon pihalla kuulostelen tunteitani: olen onnellinen tässä hetkessä. Ei voi kuin toivoa pitkää ikää musikaalille, jotta mahdollisimman moni voisi kokea tämän."

Eturivin kuningattaren blogi

"Anastasia-musikaali on komea teos, jossa yhdistyvät sadunomainen tarina, valtavan upea visuaalinen anti ja taitava esiintyminen mausteenaan huumori. "

Sateenkaarenmaalari-kulttuuriblogi

"Ah mitä yltäkylläisyyttä ja runsautta! Kaikki tässä musikaalissa on niin ihanaa: lavasteet, puvut, kampaukset, tanssi ja musiikki. Niin satumaista, niin kimaltelevaa. Tarina tarjoaa valtavaa tragediaa ja pakahduttavaa onnea. Tampereen Teatterin Anastasia on dramaattinen, hauska, koskettava, romanttinen, nostalginen ja vetävä tarina, joka yhdistää taruun oikeaa historiaa."

Katsojakommentit

Tutustu myös näihin

Fantasiaseikkailu
Puhenäytelmä

Taru Sormusten herrasta

J. R. R. Tolkienin rakastettu klassikko. Tampereen Teatterin, Tampere-talon & Tampere Filharmonian suurtuotanto

Näyttämö: Tampere-talo

Seuraavat esitykset:

Osta liput Lue lisää
Komedia

Hiuskarvan varassa

Hulvaton komedia ja murhamysteeri

Näyttämö: Tuulensuun Palatsi

Seuraavat esitykset:

Osta lippu Lue lisää
Draama
Kevät 2025

Aina joku eksyy

Reko Lundánin monisävyinen näytelmä Rinteen perheestä

Näyttämö: Frenckell

Seuraavat esitykset:

Osta lippu Lue lisää