Artikkelikuva: Kuvakollaasi Mikko Kannisesta

31.08.2021

Tutustu teatterilaisiin

Nimeni on Mikko Kanninen ja olen teatteritaiteen tohtori, näyttelijä, teatteriohjaaja ja tutkija. Asun Tampereella, Petsamossa, vanhassa talossa, jota luultavasti tulen remontoimaan koko loppuikäni ajan. Toimin Tampereen Teatterissa teatterinjohtajana ja toimitusjohtajana. Valmistelen parhaillaan Kansalliskirjailija-esityksen ohjausta, jonka harjoitukset alkavat muutaman viikon päästä Frenckell-näyttämöllä.

Olen tällä hetkellä myös Teatterin tiedotuskeskus TINFO – Theatre Info Finlandin hallituksen puheenjohtaja.

Olen urani aikana ohjannut ja näytellyt monissa teatteriesityksissä, ääniteatterituotannoissa ja elokuvissa. Tampereen Teatteriin olen ennen johtajakauttani ohjannut neljä esitystä ja näytellyt kahdessa.

Taiteellisena tutkijana olen tehnyt tutkimusta, jossa yhdistyvät kyberneettiset teoriat ja arkkitehtoninen ajattelu epistemologisissa kysymyksissä näyttelijän ruumiissa. Olen toiminut myös projektipäällikkönä monissa Tutkivan Teatterityön Keskuksen T7:n hankkeissa.

Teatteri on minulle ajattelua ja uusien ideoiden löytämistä. Pidän siitä, kun työryhmä yhdessä eksyy johonkin, mistä se löytää itsensä.

Harrastuksiini kuuluvat lautapelit ja roolipelit, avantouinti, triathlon ja musiikin tekeminen.

Jos minut saa keskustelemaan musiikista, käytän pelkkiä superlatiiveja.


Jaa sosiaalisessa mediassa