Kuvassa Anastasian nimiroolia näyttelevä Pia Piltz. Kuva Harri Hinkka.

01.12.2021

Anastasia-musikaalin koko näyttelijäryhmä julki

Musikaali Anastasia saa Suomen ensi-illan 3. syyskuuta 2022 Tampereen Teatterissa. Lippukauppa käy jo kuumana, sillä syksyn 2022 lipuista on tällä hetkellä myyty ja varattu jo 40 prosenttia. Syyskaudella 2022 on luvassa 70 esitystä.

Haku musikaalin rooleihin ja ensembleen käynnistettiin jo vuosi sitten, joulukuussa 2020. Teatteri sai hakemuksia yli 500 näyttelijältä ja musikaaliartistilta, joista 200 kutsuttiin koe-esiintymisiin. Myös teatterin omat näyttelijät kävivät läpi koe-esiintymiset.

Musikaalia tähdittävät mm. Pia Piltz, Sinikka Sokka, Kaisa Hela ja Petrus Kähkönen

Musikaalin rooleissa ja ensemblessa nähdään eturivin musikaalinäyttelijöitä. Jo aiemmin julkistetun Pia Piltzin (Anja/Anastasia) lisäksi päärooleissa nähdään Sinikka Sokka (leskikeisarinna Maria Feodorovna), Kaisa Hela (Lily), Petrus Kähkönen (Dimitri), Ville Majamaa (Vlad) ja Joel Mäkinen (Gleb).

Muissa rooleissa ja ensemblessa nähdään Elisa Piispanen, Elina Rintala, Annuska Hannula, Matti Hakulinen, Arttu Ratinen, Arttu Soilumo, Fanni Pennanen, Iina Suomalainen, Annette Lundell, Jenny Strandberg, Laura Ruusumaa, Jon-Jon Geitel, Samuli Pajunen, Riikka Riikonen, Davey van Pas, Chris Bewsher, Eleonoora Martikainen, Elina Haikka, Ville Mäkinen ja Konsta Reuter.

Musikaalin kahdessa lapsiroolissa vuorottelevat Viola Käki / Venla Dahlgren / Aada Dahlgren / Venla Takamäki ja Eelis Koponen / Eino Salonen.

Kansainvälinen tekijäryhmä

Suositusta animaatioelokuvastakin tutun tarinan on musikaaliksi luonut Tony-palkittu kolmikko: Terrence McNally, Stephen Flaherty ja Lynn Ahrens. Suomennoksesta vastaavat Reita Lounatvuori (teksti) ja Hanna Kaila (laulut).

Musikaalin ohjaa Samuel Harjanne, kapellimestarina toimii Marko Hilpo ja koreografina Chris Whittaker. Lavastuksen suunittelusta vastaa Marjatta Kuivasto, pukusuunnittelusta Pirjo Liiri-Majava, valosuunnittelusta Raimo Salmi, äänisuunnittelusta Ivan Bavard ja Jan-Mikael Träskelin, videosuunnittelusta vastaa Toni Haaranen.

Musikaali vie Venäjän vallankumouksesta Pariisiin

Anastasia -musikaali pohjaa Romanovien suvun ja keisari Nikolai II:n perheen kohtaloon, ja siihen liitettyyn kiehtovaan mysteeriin. Taianomainen tarina kuljettaa Romanovien palatsista Venäjän vallankumouksen keskelle ja Pariisiin, missä nuori ja rohkea Anja etsii itseään ja menneisyyttään.

Tampereen Teatteri on saanut luvan tehdä oman version tästä vuonna 2016 kantaesitetystä ja Broadwayn valloittaneesta musikaalista.


Jaa sosiaalisessa mediassa