Esitykset peruttu 11.4. saakka

26.02.2021

Tampereen Teatterin esitystoiminta katkolla 11.4. saakka – Livestriimauksia järjestetään

”Nyt täytyy suunnitella tulevaisuutta ja saada energiaa uusista, mahtavista esityksistä, joita on tulossa ohjelmistoon ensi kaudelle”, sanoo Tampereen Teatterin johtaja Mikko Kanninen, kun teatteri peruu esitystoimintansa 11.4. saakka. Kevääseen teatterissa katsotaan kuitenkin positiivisesti: ”Tahdomme ajatella, että saamme mahdollisesti kohdata yleisömme vielä tämän kevään aikana.”

Suomen hallitus on linjannut koronapandemian torjunnan tiukemmista toimista. Tähän pohjaten Tampereen Teatteri on päättänyt perua esityksensä 11. huhtikuuta saakka.

– Emme halua perua kevätkauden kaikkia esityksiä, sillä tahdomme katsoa kokonaistilannetta positiivisesti ja ajatella, että saamme mahdollisesti kohdata yleisömme vielä tämän kevään aikana, rajoitetusti – mutta turvallisesti, sanoo teatterinjohtaja Mikko Kanninen.

– Teatterin sisällä toiminta on ollut käynnissä koko rajoitusten ajan. Viime viikolla toimme ensi-iltaan kevätkauden ainoan ensi-iltamme, suurtuotannon Saatana saapuu Moskovaan. Livestriimaamme esityksen kolme kertaa ja ensimmäinen suora lähetys on jo 11. maaliskuuta. Nyt siitä on käynnissä striimausharjoitukset laadukkaan lähetyksen varmistamiseksi.

– Maaliskuussa alkavat syksyn näytelmien harjoitukset, ja syyskauden ensi-iltoihin valmistaudutaan jo joka osastolla. Samaan aikaan lavastamomme valmistautuu myös kesään ja rakentaa lavasteita Pyynikin kesäteatterissa ensi-iltansa saavaan Tohvelisankarin rouvaan.

– Kun minut vuosi sitten valittiin teatterinjohtajaksi, otin työn vastaan teatteriin, jonka koko kevät oli loppuunmyyty. Jokainen paikka oli täynnä ja peruutuksiakin jonotettiin. Sen jälkeen Tampereen Teatteri on ollut joko kokonaan tyhjillään, suljettu tai esityksiä on toteutettu tiukoilla turvatoimilla ja rajoituksilla. Hyppy kriisijohtajaksi oli nopea ja ennakoimaton. Nyt täytyy suunnitella tulevaisuutta ja saada energiaa uusista, mahtavista esityksistä, joita on tulossa ohjelmistoon ensi kaudelle.

Teatterin myyntipalvelu on yhteydessä peruttujen esitysten asiakkaisiin. Yhteydenotto tapahtuu sähköpostilla tai tekstiviestillä. Teatteri pyytää odottamaan kärsivällisesti viestiä, jossa on ohjeet lippujen palautuksiin. Jos viestiä ei kuulu, tarkistathan sähköpostin roskapostikansiosi.

Saatana saapuu Moskovaan -livestriimaukset järjestetään torstaina 11.3. klo 19.00, perjantaina 9.4. klo 19.00 ja keskiviikkona 14.4. klo 13.00. Liput 14,90 € Lippu.fi. Suorat lähetykset katsottavissa Keikalla.fi-sivuston kautta.

Linkki peruttujen esitysten palautus- ja vaihtolomakkeeseen


Jaa sosiaalisessa mediassa