Anastasia-musikaalin kuva, kuvassa Sinikka Sokka ja Pia Piltz

04.01.2023

Anastasia-musikaalin näki syyskaudella yli 34 000 katsojaa

Tampereen Teatterin paluu koronan jälkeiseen ”normaaliin” on onnistunut yli odotusten. ”On erittäin mukavaa huomata, että yleisö on jälleen löytänyt esityksemme koronan täyttämien vuosien jälkeen”, iloitsee teatterinjohtaja Mikko Kanninen. “Kukaan ei osannut ennustaa, minkälaiseksi teatterin arki ja yleisön odotukset muodostuvat näinkin pitkän eristyksissä olon jälkeen. Monet huolet näiden suhteen ovat osoittautuneet turhiksi. Tampereen Teatterin yleisö on palannut entistäkin innokkaammin esitysten pariin ja lähes kaikki saamamme katsojapalaute on ollut kiittävää.” 

Syyskaudella 2022 Tampereen Teatterissa järjestettiin 198 esitystä, joissa kävi yhteensä 56 443 katsojaa. Yleisön ehdoton suosikki oli Samuel Harjanteen ohjaama Suomen kantaesityksen saanut Anastasia-musikaali, jonka näki 75 esityksessä 34 196 katsojaa. Esitysten täyttöaste oli 100 prosenttia eli jokainen esitys oli loppuunmyyty. Joulukuussa päänäyttämöllä esitettiin Tommi Auvisen ohjaamaa jouluklassikkoa Saiturin joulu jo yhdennettätoista kautta. Sen 16 esityksessä kävi yhteensä 7 276 katsojaa. Monen perheen jouluperinne täytti katsomot 98 prosenttisesti. Frenckell-näyttämön vetonaula oli Antti Mikkolan ohjaama musta komedia Stalin kuolee. Sen näki 19 esityksessä 4 202 katsojaa täyttöasteen ollessa 95 prosenttia. 

Kevätkaudella esitykset oli peruttu koronarajoitusten vuoksi 1.1.–23.2.2022. Helmikuun lopusta toukokuun loppuun järjestettiin 137 esitystä, joissa kävi yhteensä 30 454 katsojaa. Rajoitusten vapauduttua yleisön suosikeiksi muodostuivat klassikkojen uudelleentulkinnat: Agatha Christien dekkari Eikä yksikään pelastunut (5 983 katsojaa), Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan (4 737 katsojaa) ja Samuel Beckettin Huomenna hän tulee (4 396 katsojaa). 

Yhteensä vuonna 2022 Tampereen Teatterin 335 esityksessä kävi 86 897 katsojaa. 
 

Uudet näyttämöt ja yleisötyö tavoittivat tapahtumiinsa vuoden aikana yli 17 000 osallistujaa  

Tampereen Teatteriin perustettiin viime vuonna myös aivan uusi näyttämö nimeltään Uudet näyttämöt, jonka tavoitteena on lisätä teatterin ohjelmiston monimuotoisuutta ja tavoittaa heitä, jotka eivät omavoimaisesti teatteriin tule tai pääse. Uusien näyttämöiden ja yleisötyön yhteispanoksena vuoden aikana järjestettiin 106 erilaista tapahtumaa, joissa oli 17 266 osallistujaa. 

Tapahtumat koostuivat hyvin erilaisista kasvokkain tai striimin välityksellä tapahtuneista kohtaamisista, mm. TT:n ja Teatteri Neon yhteistyöstä, nuorten aikuisten ryhmistä, sidosryhmien keskustelevista tutustumiskäynneistä, teatterikierroksista, näytelmien oheismateriaalien valmistukseen liittyvistä opettajatapaamisista ja näyttelijöiden joulukonsertista. 
 

Keväällä kaksi ensi-iltaa Frenckell-näyttämöllä 

Frenckell-näyttämöllä nähdään kevätkaudella kaksi kantaesitysensi-iltaa: Elena Ferranten Hylkäämisen päivät ja Anna Krogeruksen Minä, Tellervo

Hylkäämisen päivät on menestyskirjailija Elena Ferranten varhaistuotantoon kuuluva intensiivinen selviytymistarina, joka nähdään nyt ensimmäistä kertaa Suomessa. Sen ohjauksesta vastaa Liisa Mustonen. Rooleissa ovat Mari Turunen, Henry Hanikka, Tomi Alatalo, Ville Mikkonen ja Elina Hietala. Kantaesitys on 8. helmikuuta. 

Näytelmä Minä, Tellervo kuvaa Tellervo Koiviston elämää poliittisena vaikuttajana, presidentti Mauno Koiviston puolisona ja yksityishenkilönä. Uuden kotimaisen draaman takaa löytyvät näytelmäkirjailija   Anna Krogerus ja ohjaaja Hilkka-Liisa Iivanainen. Esitys on Lahden kaupunginteatterin tuotantoa,  Tampereen Teatteri toimii osatuottajana. Kantaesitys nähdään 26. tammikuuta Lahdessa, Tampereen ensi-ilta on 19. huhtikuuta.  Tampereen Teatterin ohjelmistossa jatkavat Anastasia-musikaali, Frankie ja Johnny kuun valossa (21.1. saakka) ja Stalin kuolee. Lisäksi ohjelmistossa nähdään vierailuesitykset: #Jeanne (Riksteatern), Joutsenlauluni, Kaikki äitini, kaikki tyttäreni, Kauan kukkineet omenapuut, Liekki, Mutta minulla ei olisi rakkautta ja Pyöreä totuus.


Jaa sosiaalisessa mediassa