Kirsi Rintala työstää Mari Turusen maskeerausta ennen esitystä. Maskeerauspiste sijaitsee Frenckell-näyttämön alakerrassa, kampaamossa. 12.04.2023
Maskeeraajan monet kasvot
Tampereen Teatterin kampaaja-maskeeraaja Kirsi Rintala on tehnyt Stalin kuolee -näytelmää varten runsaasti taustatutkimusta, mutta sitäkin enemmän hän haluaa käyttää mielikuvitustaan. Henkilöhahmojen kehittely näyttelijöiden kanssa onkin hänen mielestään työn suurinta antia.
Kuvat ja teksti: Lauri Kaarsalo, siviilipalvelusmies
Kampaaja-maskeeraaja Kirsi Rintala kiinnittää hiuspinnejä näyttelijä Mari Turuselle, joka tuputtelee samalla puuteria kasvoihinsa. Hän asettelee sen jälkeen uimalakkimaisen sukkahousupäähineen näyttelijälle. Sitten ehostetaan kulmia ja pian päähän solahtaakin jo peruukki. On vajaa tunti Stalin kuolee -näytelmän alkuun.
Maskeeraushetki on tavallaan asiakaspalvelutilanne, Rintala kertoo. Se on osa näyttelijän rauhoittumista ja keskittymistä tulevaan esitykseen. Keskusteluissa edetään aina esiintyjän ehdoilla; tällä kertaa aiheina ovat muun muassa tv-sarjan kuvaukset ja nuoruuden teatterikerhotoiminta. Rintalan tavoitteena on saada aikaan turvallinen ilmapiiri ennen kuin näyttelijä astuu lavalle.
”Ja sellaisen ilmapiirin sää luotkin”, Turunen vahvistaa maskeeraustuolista.
Pöhöttyneitä puoluepamppuja ja karvoitettu näköisnukke
Rintalan repertuaariin kuuluvat pään alueen meikit ja peruukit sekä irtoviikset, -parrat ja -kulmakarvat. Turusen lisäksi naisnäyttelijät Kirsimarja Järvinen ja Eeva Hakulinen tekevät esityksessä miesroolit politbyroon jäseninä. Heidän rooliensa maskuliinisuutta onkin korostettu muun muassa pälvikaljulla sekä tuuheilla kulmakarvoilla ja viiksillä.
Sukupuolta enemmän Rintala on kuitenkin halunnut maskeeraussuunnittelussaan painottaa sitä, miten rankka elämä Stalinin hallinnossa on vaikuttanut henkilöhahmoihin. Maskeerauksessa on nimittäin yleensä tavoitteena tuoda hahmoista esille asioita, joita ei välttämättä sanallisesti kerrota esityksessä.
Rintala on pääasiassa pyrkinyt luomaan hahmoista ennenaikaisesti vanhentuneen näköisiä ja pöhöttyneitä. ”Kun tehdään kamalia asioita ja kannetaan vastuut niistä – välillä ryypätään ja rällätään –, niin kyllähän se alkaa ihmisessä jossain kohtaa näkyä”, hän pohtii.
Näiden neuvostopamppujen ohella esityksessä nähdään myös Stalin-nukke, jonka karvoituksesta Rintala on vastannut. Hän ei ollut aiemmin tehnyt vastaavaa koko teatteriurallaan, mikä loi kuulemma jonkin verran paineita. Nuken tuli olla lisäksi tunnistettavan näköinen, ilmetty Stalin.
Ajankuvaa ja sarjakuvaa
Ohjaaja Antti Mikkola toivoi hahmoista sarjakuvamaisia – perustuuhan näytelmä sarjakuva-albumiin. ”Siksi he ovat groteskin näköisiä ja yliampuviakin”, Rintala selittää. ”Olisin itse asiassa halunnut viedä hahmoja vieläkin pidemmälle, mutta nyt päädyttiin tällaisiin ratkaisuihin, ettei lähde ihan lapasesta.”
Maskeeraus pohjautuu todellisten henkilöiden ulkonäköihin, ja Rintala onkin rakentanut hahmot valokuvien perusteella. Osa ulkoisista piirteistä on napattu suoraan kuvista. ”Eniten olen ottanut mallia Turusen Marin hahmoon eli Georgi Malenkoviin”, Rintala paljastaa. Hahmon tukka on hiuskiehkuraa ja väriä myöten samanlainen kuin todellisella Malenkovilla. ”Hän on ollut ehkä vähän semmoinen neuvostoliittolainen dandy, että on pitänyt huolta itsestään.”
Esityksessä nähtävät kampaukset ja meikit mukailevat muutenkin 1950-luvun muotia. ”Silloin ei esimerkiksi käytetty pinkkiä tai vaaleaa huulipunaa vaan puhtaita punaisia”, hän valaisee. ”Nämä ovat kaikki sellaisia asioita, jotka kertovat katsojalle, missä aikakaudessa eletään.”
Vaikka Rintala on tehnyt kylliksi taustatutkimusta näytelmää varten, enemmän hän kuitenkin käyttää mielikuvitustaan. ”Mulla tulee usein mieleen kuva, millainen jokin henkilö voisi olla. Sitten aletaan puhumaan siitä ohjaajan ja erityisesti näyttelijöiden kanssa”, hän kuvailee.
Peruukeissa on ihmisten hiuksia – pääsääntöisesti
Näytelmän peruukit Rintala suunnitteli ohjaajan kanssa jo ennen harjoituskautta. ”Aikataulusyistä mä rupesin valmistamaan peruukkeja jo ennen kuin näyttelijät edes tiesivät, mitä he tässä näytelmässä esittivät”, hän selittää.
Peruukeissa käytettävä karva on pääsääntöisesti ihmisen hiusta, Rintala kertoo. ”Harmaan, paksumman hiustyypin tapauksessa saatetaan hyödyntää myös jakin karvaa”, hän lisää. ”Jos on taas tarve hyvin ohuelle haituvakarvalle, voidaan käyttää angorakanien villaa.”
Hiuskarvat ovat useimmiten peräisin Aasiasta tai Intiasta, hinnan ja kestävyyden vuoksi. Ne tilataan kuitenkin eurooppalaiselta toimittajalta, joka huoltaa hiukset käyttökuntoon. Karvat saapuvat teatterille puhdistettuina ja värjättyinä sekä niputettuina tai solmittuina pakkauksina. ”Hiuksia on mahdollista tilata melkeinpä minkä värisenä ja pituisena tahansa, kiharana tai suorana. Usein kiharramme tai värjäämme hiuksia myös täällä teatterilla itse.”
Hiukset virkataan peruukkipohjaan, joka on ommeltu näyttelijän pään mittojen mukaan verkkomaisesta tyllikankaasta. Tyllejä on niitäkin eri värisiä ja eri vahvuisia; näyttelijän otsan kohdalla kangas on mahdollisimman ohutta, jottei se erottuisi ihosta. Hiusrajassa karvat pitääkin virkata yksi hius kerrallaan.
Hedelmällistä yhteistyötä
Näyttelijäkaarti ei päässyt vaikuttamaan hahmojensa kampauksiin, mutta maskeeraukseen he sen sijaan kylläkin pystyivät osallistumaan. Samalla kun Rintala viimeistelee marsalkka Bulganinia esittävän Eeva Hakulisen maskeerausta, kaksikko kertoo hahmon luomiseen liittyen anekdootin harjoituskaudelta:
Hakulisen mukaan ohjaaja Mikkola neuvoi häntä vaikuttamaan koko näytelmän ajan siltä kuin olisi krapulassa, ei niinkään humalassa. Tämän lisäksi Mikkola ohjeisti häntä näyttelemään kuten hänen hahmollaan olisi vain kolme kuukautta elinaikaa.
”En mä silti ollut ajatellut, että se ihan NOIN juopon näköinen on”, Rintala muistelee. ”Eeva rupesikin kehittämään hahmoaan itse eteenpäin, ja sitten me lähdettiin yhdessä rakentamaan sitä tossa maskeerauspöydällä.”
Yhteistyön tuloksena Hakulisen Bulganin-hahmon korvia ja poskia päätettiin punertaa huomattavasti. ”Eeva ja mä ollaan siinä mielessä samanlaisia, että me tykätään miettiä hahmoille aina taustatarinaa: miksi henkilöllä on tietynlaiset hiukset ja miksi hänelle on laitettu tiettyä meikkiä”, Rintala täsmentää.
Näyttelijän kanssa työskentely onkin Rintalan mielestä todella hedelmällistä ja työn suurinta antia. ”Aina yritetään kuunnella näyttelijää, koska hän on oman roolinsa asiantuntija”, kampaaja-maskeeraaja toteaa.
Kampaamista, maskeeraamista ja ”sisäistä huoltamista”
Rintala on valmistunut 90-luvun puolivälissä yksityisistä oppilaitoksista ensin maskeeraajaksi, sitten kampaajaksi. ”Jos teatteriin haluaa tulla töihin, täytyy olla molemmat koulutukset. Hyvin harvassa teatterissa on kampaajat ja maskeeraajat erikseen”, hän vakuuttaa.
Esityksessä useampi näyttelijä tekee monta roolisuoritusta, minkä vuoksi Rintala kampaa ja maskeeraa näytöksen aikanakin. Kohtausten väliset vaihdot ovat vaikuttaneet myös peruukkien ja meikkien suunnitteluun. ”Maskit on tehty sen mukaan, että ne on nopeasti riisuttavissa pois”, Rintala kertoo. ”Katriina Lilienkampfin näyttelemälle Maria Yudinalle ei esimerkiksi laitettu
aikakauden silmämeikkiä sen kummoisemmin, koska seuraavaksi hän oli Stalinin tytär Svetlana, joka on lähes meikittä.”
Esityksen aikana Rintala pystyy auttamaan työryhmää muissakin tehtävissä, kuten roolivaatteiden vaihdoissa. ”Anteeks, että mää keskeytän”, Turunen heittäytyy haastattelun väliin, ”mutta kyllähän Piina-näytelmässä, kun meillä oli ihan helvetinmoinen kiire, niin Kirsi tunki mulle vesipullon käteen, että mää kerkesin juomaan nopeesti.”
”Aattele, jos siihenkin olis tarvinnu oman ihmisensä”, Rintala tuumailee ja suihkuttaa samalla peruukkeja sumutinpullolla – esitys on päättynyt noin puoli tuntia sitten.
”Niin, tämä juuri. Tai minä en olisi saanut sitä vettä, mikä oli itselleni hirveän tärkeää siinä kohdassa. Että ei Kirsi pelkästään hiuksia huolla, vaan on myös tämmöistä sisäistä huoltamista”, Turunen sanoo naureskellen ja pyyhkii meikkiä kasvoiltaan.
”Aika harva katsoja ymmärtääkään, kuinka paljon ihmisiä täällä kulissien takana työskentelee”, Rintala ilmoittaa. ”Meidänkin teatterissa näyttelijöiden lukumäärä on melkein murto-osa muusta henkilökunnasta. Meitä muita täytyy olla reilusti enemmän kuin näyttelijöitä, jotta yks näytelmä saadaan esitettyä.”
Stalin kuolee Frenckell-näyttämöllä 13.5.2023 saakka.
