Artikkelikuva: Ukrainan lippu ja rauhan kyyhky

08.03.2022

Teatterinjohtajan terveiset

Teatteri on tärkeää. Teatteri tuo meidät yhteen. Teatteri muistuttaa meitä niistä yhteyksistä ja monista yhtäläisyyksistä, mitä meillä ihmisten välillä on. Teatteri on kriittistä ja voidaan jopa väittää, että se on länsimaisen demokratian edellytys. Ei ole sattumaa, että demokratia ja teatteri instituutioina keksitään Euroopassa samaan aikaan. Kun diktaattorit raivaavat tietään kohti valtaa, niin yleensä ensimmäisenä suljetaan teatterit. Näin alkoi tapahtumaan Moskovassakin jo 10 vuotta sitten. Siksi meidän on tuettava vapautta kaikkialla ja löydettävä voimaa toisistamme. Siksi teatteri on, varsinkin nyt, erittäin tärkeää.

Euroopassa tapahtuvat sotatoimet ovat järkyttäviä ja nostavat meissä monenlaisia tunteita pintaan. Viha, voimattomuus ja katkeruus ovat tässä tilanteessa ymmärrettäviä, mutta tulee muistaa, että me suomalaiset olemme aina olleet venäjän kansan kanssa tiiviissä kulttuurillisessa vuorovaikutuksessa, vaikka idän diktaattorit ovatkin suomalaisia (ja Venäjän kansaa) usein alistaneet ja sortaneet. Itäkarjalaisen suvun jälkeläisenä tiedän tämän henkilökohtaisesti. Nyt kun idässä jälleen hirmuhallinto on nostanut päätään, niin edelleen voi ja pitää lukea Dostojevskia, kuunnella Rahmaninovia ja fanittaa Pussy Riotia.

Tulevassa ohjelmistossamme on sattuman oikusta monia viitteitä venäläiseen kulttuuriin ja historiallisiin tapahtumiin.

Pian uusintaensi-iltansa saava Saatana saapuu Moskovaan on ukrainalaisen Mihail Bulgakovin klassikkoteos, josta näemme huippuhienon ja erittäin näyttävän tulkinnan päänäyttämöllämme maalis-huhtikuussa. Esitys on tehty yhdessä koko Tampereen Teatterin näyttelijäensemblen kanssa. Teos jäi venäjäksi kirjoittaneen Bulgakovin viimeiseksi ja se julkaistiin sensuroimattomana vasta hänen kuolemansa jälkeen. Bulgakov näkee terävästi diktatuurin sumuverhon läpi ja kuvaa hersyvästi moskovalaisten tukalaa tilannetta, turhamaisuutta, ahneutta, ennakkoluuloja, pelkoja ja unelmia.

Syksyn Anastasia-musikaalissamme ihmiset pakenevat pois kotimaassaan nousevaa diktatuuria ja yrittävät etsiä ulkomailta uutta mahdollisuutta ja elämälleen tarkoitusta menetettyään aivan kaiken. Suomalainen tuotantomme pohjautuu suosittuun amerikkalaiseen 90-luvun lopun piirroselokuvaan. Tarina on voimaannuttava kertomus nuoresta naisesta, joka päättäväisyydellään yllättää lopulta aivan kaikki. Häikäisevät laulu- ja tanssinumerot sekä upeat puvut ja lavastus ilahduttavat ja yllättävät.

Stalin kuolee on hervoton komedia diktaattorin karmeasta lopusta. Tarina on yllättävän ajankohtainen kertomus hirmuhallitsijasta, joka on raivannut ympäriltään aivan kaikki, jotka häntä voisivat mitenkään ymmärtää tai auttaa. Hän on jo vuosia sitten sokeutunut vallastaan ja ajanut mukanaan koko valtakunnan sekasortoisen kauhun ja paranoian tilaan.

Teatteria saa jokainen käyttää haluamallaan tavalla. Teatterissa tapaa toisia ihmisiä ja voi kokea yhteenkuuluvuutta, teatteri voi auttaa tunteiden käsittelyssä ja se voi tuoda myös puhdasta iloa. Ohjelmistossamme on paljon esityksiä, jotka vievät ajatukset hetkeksi pois synkästä maailmantilanteesta.

Mikko Kanninen
teatterinjohtaja

Tulossa: APUA UKRAINALLE! -TUKIKONSERTTI

Tamperelaiset taidelaitokset järjestävät monitaiteisen tukikonsertin Ukrainan kriisin uhreille keskiviikkona 16.3. klo 19 Tampere-talon Isossa salissa. Konsertin tuotto ohjataan lyhentämättömänä SPR:n katastrofirahastoon.

Tampere Filharmoniaa johtaa kapellimestari Jan Söderblom. Konsertin suojelijana toimii Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen. Lavalle nousee vaikuttava joukko artisteja, mm. Sorin Sirkuksen ilma-akrobaatit, näyttelijät Heidi Kiviharju, Elisa Piispanen, Saska Pulkkinen ja Arttu Soilumo sekä sopraano Anu Komsi.

Osta liput


Jaa sosiaalisessa mediassa