Ensi-ilta

18.02.2021

Esityskausi

2021/2022


Näyttämö

Päänäyttämö

Kesto

3 t 15 min

Väliaika

Kyllä


Genre

Draama
Klassikko

Esittely

Mihail Bulgakovin suurteos. Lisäesitykset 18.–19.5.

Uusintaensi-ilta 29.3.2022.
Ensi-ilta 18.2.2021 järjestettiin kymmenelle teatterikriitikolle.

Suurteos pelkuruudesta, totuudesta, rakkaudesta ja paholaisesta

”Pelkuruus on kuolemansynneistä suurin.”

Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan on yksi kaikkien aikojen klassikkoromaaneista. Se on historiallinen, mystinen ja romanttinen suurteos, joka sijoittuu Stalinin ajan Neuvostoliittoon 30-luvulle. Saatana saapuu mustaan magiikkaan erikoistuneen professori Wolandin hahmossa ja alkaa kiusata moskovalaisia. Pimeyden herralla on mukanaan erikoinen seurue, joista ikonisimmaksi on noussut paholaisen kissa, Begemot. Saatanaa tuntuu kiinnostavan erityisesti, ovatko moskovalaiset muuttuneet? Uskovatko he enää mihinkään, edes paholaiseen?

Paholaisen lisäksi näemme kärsivän, hulluuteen asti päätyneen kirjailijan sekä häntä palavasti rakastavan muusan, Margaritan. Teoksen alkuperäinen nimi onkin Mestari ja Margarita ja tätä rakkaustarinaa pidetään yhtenä kaikkien aikojen kuuluisimmista. Onko Margarita valmis tekemään sopimuksen paholaisen kanssa pelastaakseen rakkaansa ja menemään aina helvettiin asti?

Yliluonnolliset ja fantastiset tapahtumat saavat moskovalaiset hieraisemaan silmiään tämän tästä. Päitä irtoaa, ihmisiä katoaa, raha muuttuu paperisilpuksi. Vai onko tämä todellisuutta, kun asiaa tarkemmin ajattelee? Teoksen mestarillisuutta osoittaakin sen kyky liikkua tunnelmasta toiseen: historiallisesta mystiseen, romantiikasta hauskaan, mielikuvituksellisuudesta kriittiseen, aina uskonnolliseen asti. Kolmantena tarinana kulkeekin Jeesuksen viimeiset hetket Pontius Pilatuksen näkökulmasta.

Antti Mikkolan (Huojuva talo, Piina) teatterille sovittama ja ohjaama Saatana saapuu Moskovaan on suurtuotanto. Sen kiehtovasta ja kunnianhimoisesta visuaalisuudesta vastaavat lavastaja Teppo Järvinen, valo- ja videosuunnittelija Tiiti Hynninen ja pukusuunnittelija Mari Pajula. Äänisuunnittelusta vastaa Hannu Hauta-aho, kampauksista ja maskeista Jonna Lindström.

Tutustu oheismateriaaliin! (pdf)

Saatana saapuu Moskovaan -näytelmään liittyvän oheismateriaalin ovat valmistaneet opettajat Paula Jalo, Hannele Junttila, Eija Piikkilä, Minna Martikainen, Virpi Matala ja Teija Ärling.

Suomenkielinen tekstitys Subtitle Mobile -sovelluksella
Tampereen Teatteri tarjoaa suomenkielisen tekstityksen kaikkiin Saatana saapuu Moskovaan -esityksiin.
Ennen esitystä:
Lataa maksuton Subtitle Mobile -sovellus älypuhelimeesi https://m.subtitles.cloud Linkki ohjaa App/Play Storeen puhelimen mallin mukaan. Muista ladata puhelimen akku, sillä tekstitysohjelma kuluttaa akkua.
Teatterissa:
1. Aseta puhelin äänettömälle.
2. Seuraa sovelluksen ohjeita ja syötä näytelmän 4-merkkinen koodi VVMS.
3. Näytössä näkyy näytelmän nimi. Tekstitys alkaa automaattisesti esityksen alkaessa.
4. Voit säätää näytön kirkkautta koskettamalla näyttöä ja siirtämällä yläreunassa olevaa säädintä.
5. Voit poistua tekstitysnäkymästä klikkaamalla vasemman yläreunan x-symbolia.
Tekstityksen tekijät: Tampereen yliopiston Monikielisen viestinnän ja käännöstieteen maisteriopiskelijat 2021

Näyttelijät

Jukka Leisti
Pontius Pilatus

Jukka Leisti

Antti Tiensuu
Mestari

Antti Tiensuu

Pia Piltz
Margarita / Jesua Ha-Notsri

Pia Piltz

Mari Turunen
Berliotz / Rouva Bosoi / Afranius

Mari Turunen

Ville Majamaa
Bezdomnyi / Leevi Matteus

Ville Majamaa

Elisa Piispanen
Begemot

Elisa Piispanen

Matti Hakulinen
Korovjev

Matti Hakulinen

Eeva Hakulinen
Azazello / Rotantappaja

Eeva Hakulinen

Elina Rintala
Bengalski / Zegrivov / Hoitaja

Elina Rintala

Arttu Ratinen
Stjopa Lihodejev / Miliisikapteeni / Arkadi Apollonovits

Arttu Ratinen

Kirsimarja Järvinen
Varenuha / Dvubratski

Kirsimarja Järvinen

Annuska Hannula
Professori Stravinski / Beskudnikov / Rouva Apollonovits

Annuska Hannula

Ville Mikkonen
Rimski / Zeldybin

Ville Mikkonen

Arttu Soilumo
Kaifas

Arttu Soilumo

Anton Hård

Ida Pajunen

Satu Silén

Noora Lahtinen

Tekijät

Työryhmä

Perustuu Mihail Bulgakovin romaaniin
Sovitus ja ohjaus
Antti Mikkola
Lavastussuunnittelu
Teppo Järvinen
Pukusuunnittelu
Mari Pajula
Valo- ja videosuunnittelu
Tiiti Hynninen
Äänisuunnittelu
Hannu Hauta-aho
Peruukkien, kampausten ja maskien suunnittelu
Jonna Lindström

Arvostelut ja katsojakommentit

Arvostelut

Aamulehti, Seppo Roth

"Antti Mikkolan ohjaama esitys on taitava, todella taitava. "

Tamperelainen, Katariina Fleming

"Antti Mikkola on löytänyt kirkkaan ytimen, luonut hienon kokonaisuuden. Katsoja nauttii mielikuvituksellisesta kaleidoskoopista, josta löytyy yhä uusia ulottuvuuksia."

Pirmediat, Matti Pulkkinen

"Viisi tähteä TT:n Saatana saapuu Moskovaan -toteutukselle"

Etelä-Suomen Sanomat, Maarit Cederberg

"Saatana saapuu Moskovaan -klassikko sai komean näyttämösovituksen Tampereella"

Helsingin Sanomat, Lauri Meri

"Saatana saapuu Moskovaan on melkoinen kokemus pimeässä ja miltei tyhjässä teatterisalissa."

Savon Sanomat, Maarit Cederberg

"Mestari ja Margarita -klassikon komea näyttämösovitus ei päästä katsojaa helpolla"

Paljon melua teatterista, Katri Leikola

"Saatana saapuu Moskovaan on riemastuttava ja monitahoinen, visuaalisesti paikoitellen jopa shokeeraava, täydellinen irtiotto arjesta. Shamanistinen iloittelu, joka saa taatusti ajatukset irti korona-arjesta."

Man Made Lifestyle, Gekko Paavilainen

"Tampereen Teatterin suurtuotanto Saatana saapuu Moskovaan, on rankka, pitkä ja haastava. Mutta samalla se on uskomattoman mielenkiintoinen, kaunis ja sopivalla tavalla mielipuolinen. Katsojaa koetellaan katsomossa kutkuttavasti."

Keskipohjanmaa, Jussi Kareinen

"Tampereen Teatterin Saatana saapuu Moskovaan on visuaalisesti lumoava klassikkotulkinta"

Hämeen Sanomat, Aksu Piippo

"Hyvän ja pahan jakolinja on ihmisen sydämessä, näyttää Saatana saapuu Moskovaan"

Tutustu myös näihin

Draama

Frankie ja Johnny kuun valossa

Koskaan ei ole liian myöhäistä rakastua

Näyttämö: Frenckell

Seuraavat esitykset:

Osta lippu Lue lisää
Kuvassa Mari Turunen, esityksestä Hylkäämisen päivät
Draama

Hylkäämisen päivät

Elena Ferranten intensiivinen teos ensimmäistä kertaa Suomessa

Näyttämö: Frenckell

Seuraavat esitykset:

Osta lippu Lue lisää
#jeanne -esityksen kuva
Draama
Vierailu

#jeanne

Riksteaternin vierailu – visuaalinen draama luokkaeroista ja ilmastonmuutoksesta

Näyttämö: Frenckell

Seuraavat esitykset:

Osta lippu Lue lisää