Tampereen Teatterin syysohjelmisto myynnissä

04.05.2022

Nyt koko Tampereen Teatterin syysohjelmisto myynnissä

Tampereen Teatterin syksyn 2022 koko ohjelmisto on nyt myynnissä. Laaja ohjelmisto koostuu Suomen ensi-iltansa saavan Anastasia-musikaalin lisäksi neljästätoista hyvinkin erilaisesta, puhuttelevasta ja viihdyttävästä teatterituotannosta. Ohjelmisto sisältää omia tuotantoja ja vierailuesityksiä. ”Onneksi kaikkea ei tarvitse tehdä itse”, sanoo teatterinjohtaja Mikko Kanninen. ”Suomessa tehdään paljon laadukkaita teatteriesityksiä pienillä budjeteilla, ja meillä on ilo tarjota niille esiintymispaikka.”

Anastasia

Musikaali Anastasia saa Suomen ensi-iltansa 2.9. ja 3.9. Tampereen Teatterin päänäyttämöllä. Lippukauppa on käynyt vilkkaana ja syksyn lipuista on tällä hetkellä myyty ja varattu jo puolet, mikä tarkoittaa 17 000 lippua. Musikaalin ohjaa Samuel Harjanne ja rooleissa nähdään mm. Pia Piltz, Sinikka Sokka, Petrus Kähkönen, Joel Mäkinen, Kaisa Hela ja Ville Majamaa. Musikaali pohjaa Romanovien suvun ja keisari Nikolai II:n perheen kohtaloon ja siihen liitettyyn kiehtovaan mysteeriin. Taianomainen tarina kuljettaa Romanovien palatsista Pariisiin, missä nuori ja rohkea Anja etsii itseään ja menneisyyttään. Suositusta animaatioelokuvastakin tutun tarinan on musikaaliksi luonut Tony-palkittu kolmikko, Terrence McNally, Stephen Flaherty ja Lynn Ahrens.

Frankie ja Johnny kuun valossa

Koskaan ei ole liian myöhäistä rakastua, lupaa Frenckell-näyttämön ensimmäisenä ensi-iltana 8.9. nähtävä Terrence Mc Nallyn tiivistunnelmainen ihmissuhdedraama Frankie ja Johnny kuun valossa. Sen ohjaa Hilkka-Liisa Iivanainen ja se on hänen ensimmäinen ohjauksensa Tampereen Teatterissa. Rooleissa nähdään teatterin rakastetut näyttelijät Eeva Hakulinen ja Esa Latva-Äijö. Esitys imaisee keskelle 80-luvun New Yorkia sekä rakastumisen ihanuutta ja sietämättömyyttä.

Stalin kuolee

Antti Mikkola sovittaa ja ohjaa Fabien Nuryn kirjoittamaan ja Thierry Robinin piirtämään sarjakuvaan (La mort de Staline) perustuvan komedian, Stalin kuolee. Vuonna 2017 siitä tehtiin elokuvasovitus, joka kiellettiin Venäjällä. Teatteriesityksenä se saa Suomen ensi-iltansa 26.10. Frenckell-näyttämöllä. Rooleissa nähdään Jukka Leisti, Esa Latva-Äijö, Mari Turunen, Kirsimarja Järvinen, Eeva Hakulinen, Ville Mikkonen, Antti Mankonen, Katriina Lilienkampf sekä Suomen Teatteriopiston opiskelijoita. Stalin makaa infarktin saaneena datšansa työhuoneen lattialla. Stalinin ykkösmies ja salaisen palvelun johtaja Lavrenti Berija saapuu ensimmäisenä paikalle ja ottaa ohjat. Pian paikalla on koko ”Isä Aurinkoisen” ykkösnyrkki: Hrustsov, Malenkov ja Molotov. Haluaako kukaan, että diktaattori toipuu kohtauksestaan? Ja ennen kaikkea: kenestä tulee seuraaja?

Salaisuuksien ilta

Syksyn ohjelmistossa jatkaa Paolo Genovesen elokuvaan pohjautuva ihmissuhdekomedia Salaisuuksien ilta, jonka esitykset ajoittuvat joulukuulle. Esitys on valmistettu yhteistyössä Teatteri Siperian kanssa.

Saiturin joulu

Tampereen Teatterin viime vuosikymmenten pitkäikäisin näytelmä, Tommi Auvisen ohjaama Charles Dickensin jouluklassikko Saiturin joulu jatkaa jälleen ohjelmistossaSe saa tulevalla kaudella jo 11. esitysvuotensa. Tätä ainutlaatuista saavutusta juhlistetaan uusintaensi-illalla 7. joulukuuta. Saiturin roolissa hurmaa jälleen Ilkka Heiskanen, muut roolit julkistetaan syksyn aikana.

Vierailut (aikajärjestyksessä):

Liekki

Tampereen Teatterin näyttelijän Antti Tiensuun esittämä Liekki on monologiesitys Leonard Cohenin runoista. Cohenin lauluteksteistäkin tuttuja rakkauden ja kaipuun teemoja sävyttää musta huumori. Runotekstien kertoja tutkailee elämäänsä ja pui suhdettaan itseensä, rakastettuihinsa, uskontoon ja kuolemaan välillä vakavasti, välillä lakonisen itseironisesti. Tiensuu on vuoden 2014 Nuori Lausuja ja on aiemmin esittänyt Lauri Viidan teksteistä kootun runoesityksen Kaikin soluin, sydämin. Esitykset 7.9. (ensi-ilta), 21.9. ja 28.9. Kulttuuriravintola Kivessä.

Mutta minulla ei olisi rakkautta

Runoilija ja suomentaja Pentti Saaritsa täytti viime vuonna 80 vuotta. Hänen laajan tuotantonsa runot hahmottavat aikaa, ihmistä ja maailmaa tavalla, joka on innoittanut runouden ystäviä jo vuosikymmenien ajan. Saaritsan taiteen innoittamina säveltäjä Eero Ojanen, laulaja Monna Kamu ja näyttelijä Erkki Saarela tekivät esityksen, jossa eri taiteenalat yhdistävät voimansa. Esitykset 8.9. ja 27.10. Kulttuuriravintola Kivessä.

Korot kattoon

Ria Kataja ja Minna Kivelä tarjoilevat valmennusta ja viettelystä Virpi Haataisen kirjoittamassa ja ohjaamassa Korot kattoon -komediassa. Valmentava treffipalvelu treenaa sinkkuja ihmissuhdemarkkinoille ja luvassa on intensiivivalmennus kohti villejä viettelyksiä. Esitykset 12.9., 14.11. ja 5.12. Frenckell-näyttämöllä.

Baritonien kosto

Yleisöä jo pidempään riemastuttanut Panu Kankaan, Osku Ärilän ja Jukka Nylundin musiikkikomedia kertoo merkittävästä musikaaliurasta haaveilevista nuorista näyttelijöistä, joiden elämää on jo vuosia varjostanut yhteinen tragedia: he ovat matalaäänisiä baritoneja. Pieneltä kuulostavalla ongelmalla on todellisuudessa kolossaaliset mittasuhteet, sillä musikaalimaailmassa korkeaääniset tenorit saavat aina sankaripääroolit. Keksivätkö pojat keinon murtaa tenorien ylivallan? Esitykset 14.9. ja 12.10. Kulttuuriravintola Kivessä.

Kauan kukkineet omenapuut

Suomalaisen novellin huippunimi Martti Joenpolvi ja teatterin huippunimi Seela Sella ovat saman vuoden lapsia. Se innoitti valmistamaan Joenpolven novelliin pohjautuvan esityksen omaa tietään kulkevasta Klaarasta vanhustentalossa. Kun kuolema vie väkeä ympäriltä, Klaaralla on kiire elää. Esityksen musiikista vastaa muusikko Anne-Mari Kivimäki, joka on tullut tunnetuksi mm. Suistamon Sähkö -yhtyeestä ja Notka-haitarin uudenlaisesta käsittelystä. Esitykset 23.9. ja 24.9. Frenckell-näyttämöllä.

Pappa Mia!

Teijo Eloranta ja Natalil Lintala nähdään isänä ja tyttärenä Janne Viitaniemen käsikirjoittamassa ja säveltämässä Pappa Mia! -musiikkinäytelmässä. Pitkän välirikon jälkeen tytär haluaa parantaa välit isäänsä ja saapuu Suomeen. Isä ja tytär kohtaavat aikuisina, elämänkokemusten siivittäminä. Teos kertoo kaukokaipuusta, järkevyydestä, aistien ilosta, petetyksi tulemisesta ja kaipauksesta. Esitykset 19.10., 8.11., 1.12. Kulttuuriravintola Kivessä.

Vahvaksi oppinut on sisältä hauras

Sanna Majanlahden ja Karoliina Kudjoin esittämä fiktiivinen tarina Sylvi Kekkosen ja Marja-Liisa Vartion kuvitteellisesta kohtaamisesta elokuussa 1966 perustuu Johanna Venhon ja Marja-Liisa Vartion runouteen. Esitys kertoo lämpimästi ja huumoria kaihtamatta muistoista, rakkaudesta, luopumisesta, surun olemuksesta – ja ennen kaikkea ystävyydestä. Esitykset 26.10. ja 30.11. Kulttuuriravintola Kivessä.

Suomifilmin salaiset kansiot

Voiko rillipäinen nainen päästä naimisiin? Mitä hauskaa on kaulinta heiluttavassa pirttihirmussa? Keväällä 2022 ensi-iltansa saanut kantaesitys etsii kadonnutta naisroolia ja kirjoittaa Suomifilmin historiaa uusiksi hillittömällä otteella. Samalla se tekee läpileikkauksen elokuvahistorian naisroolien jatkumosta nykypäivään. Käsikirjoitus Pinja Hahtola ja Mari Lehtonen, ohjaus Ria Kataja, näyttämöllä Mari Lehtonen ja Pinja Hahtola. Esitykset 31.10. ja 24.11. Frenckell-näyttämöllä.

Terapian tarpeessa jälleen

Miia Nuutila ja Pauliina Hukkanen vierailevat riemastuttavalla musiikkikomedialla. Terapeutti Aila Sydänvalo ja asiakas Kaisa Ala-Hämärä kohtaavat sattumalta muutaman vuoden jälkeen. Siitä alkaa ilotulitus naisten vaihdevuosiin, voisilmäpulliin, kutsumattomiin mökkinaapureihin, syvimpiin pelkoihin ja suurimpiin unelmiin. Käsikirjoitus Sari Havas, ohjaus Samuli Reunanen. Esitykset 1.11., 21.11. ja 23.11. Frenckell-näyttämöllä.

Petos

Eero Ritala, Lauri Tilkanen ja Kaisa Leppänen nähdään joulukuussa Harold Pinterin taidokkaassa kolmiodraamassa. Valheet ja vaihtoehtoinen totuus ajavat roolihenkilöt häkkiin, josta he eivät pysty pakenemaan. Kaiken alla väreilee tarve rakastaa ja tulla rakastetuksi, mutta kumpi on tärkeämpää: ystävyyssuhde vai avioliitto? Kuka pettää ja ketä? Ohjaus Markus Järvenpää. Esitykset 9.12. ja 10.12. Frenckell-näyttämöllä.

Kulttuuriravintola Kiven ohjelmistossa jatkavat myös vanhat tutut: Jenni Sofian Mielen taikaa! -mentalismishow, kaupungin paras bluesklubi Down Home Kivi, jazzkonsertteja tarjoava Eclipse Club Kivi, vanhaan musiikkiin erikoistunut Café Barock sekä Runoraati ja Venlan runoilta.


Jaa sosiaalisessa mediassa